Tällä hetkellä en oikein osaa aloittaa kirjoittamista ja kaikkea kerrottavaa onkin jäänyt rästiin.
Töihin paluu verottaa aikaa vaikka teenkin vain kolmea päivää viikossa. Vähän hakee vielä suuntaansa, varsinkin aamutoimien suorittaminen. Joka nyt sinänsä ei liity töihin, mutta sen tuomaan arjen muutokseen kylläkin. Varsinkin kun Mairen minä itse-vaihe on tällä hetkellä aivan hirvittävä.
Vaaka ei edelleenkään toimi. Tai siis toimi se hetken mutta sitten tuholainen, Väinämöisenäkin tunnettu, kohteli sitä hieman kovakouraisesti. Viimeaikoina olen repsahdellut herkkuihin aivan liikaa ja ex-anorektikon ajatukset nostavatkin päätään. Mutta ne on suht helppo tunkea takaisin maanrakoon kun ongelma on tiedossa jo valmiiksi. Spinningiin kiidän tukka putkella vähintään kerran viikossa, käy sekin jo treenistä itsessään. Mutta sille lenkkeilylle en oikein mitään korvaavaa ole löytänyt. Ehkä sitä voisi uskaltaa koitaa, pelkään vain kaatuvani tai jäätyväni hengiltä.
Kersat jatkavat suht samaan malliin. Maire on taas päätänyt olla nukkumatta päiväunia ja onkin ruvennut nukahtelemaan iltaisin mihin milloinkin. Tämä on aivan uutta ja outoa. Meidän kersat kun eivät tosiaan ole olleet mitään nukkumismaistereita. Se on kai myös ruvennut näkemään unia, tai jotain sinneppäin. Se nimittäin heräilee joskus silloin tällöin yöllä huutamaan Äitiä mutta rauhoittuu heti kun hänen huoneessaan käy sanomassa ettei ole mitään hätää. Sen sanavarasto myös lisääntyy ihan huimaa tahtia. Ehkä se kohta alkaa muodostamaan lauseita. Tai siis, sanoohan se ei taa (saa) ja veli kakka. Se myös jättää ihanasti joka aamu Isille yhden karkin joulukalenteriluukkuun, eikä syö sitä itse.
Väinämöinen on puuhastanut itselleen kolme hammasta, kaksi ylös ja yhden alas. Ei tulleet nekään sitten "oikeassa järjestyksessä" :D Se myös etenee pirun nopeasti kävellen sohvan/pöydän/tuolin reunaa pitkin. Se myös saattaa joskus päästää otteen kokonaan irtikin. Sillä on pohjaton maha, joka näyttää suodattavan hapanmaitotuotteet ihan hyvin.
Pentuja on vielä kolme kotona ja vaikka meno onkin rauhoittunut tietyllä tapaa, kyllä silti sanonta "joukossa tyhmyys tiivistyy" pitää edelleen paikkansa. Olin myös ilmoittanut Arskan, tuon vanhan kärttyisen papparaisen, ensimmäistä kertaa veteraaniluokkaan Voittaja-12 näyttelyyn. Se ei ole ollut esillä kolmeen vuoteen ja karvaakin on vasta reilun vuoden verran, mutta pokasi se silti veteraanivoittajatittelin itselleen. Se oli aivan haltioissaan kun vihdoin ja viimein oli taas sen vuoro päästä reissuun ja Inkeri jäi kotiin. Inkeri taas ei ollut ihan niin innoissaan...
Leipominen on ollut viimeaikoina niin kokeilevaa etten viitsi niitä edes tänne postailla :D Joulupöytään sain tehtäväkseni porkkanalaatikon, täydellistä reseptiä etsien siis. Joululahjoiksi olen ajatellut leipoa jotakin, mutta mitä on se vakava kymysys...
Kokonaisvaltainen katsaus...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti