Oma tahto

Luulisi että kirjoittaisin nyt Mairesta, mutta sehän olisi liian itsestäänselvä aihe. Eihän tytössä mitään muuta melkein olekkaan kuin omaa tahtoa, mutta sillä onkin uhmaikä. Vai saako sitä enää sillä nimellä kutsua, tahtoikäkö se nykyään on?

Mutta nyt puhutaankin Väinämöisestä, tuosta 8,5 kuisesta kiukkupussista. Siitä joka ihan puskista on alkanut kiukuttelemaan vaipanlaittoa vastaan, kääntyilee ja kiljuu kuin mikäkin. Se ei halua naamaansa pestävän ruokailun jälkeen eikä se kykene yhteistyöhön takapuolen pesussa. Se suuttuu jos ei saa haluamaansa lelua tai pääse juuri sillä sekunnilla syliin. Ruokakaan ei oikein enää maistu syötettynä, kun pitäisi itse. Voi huoh, nyt niitä on sitten kaksi.

Tähän asti Väinämöinen on ollut aika säyseä. Joo kyllä se huusi pikkuvauvana kuin mikäkin, paljon ja syyttä. Mutta kun kaikki tarpeet ovat olleet tyydytettyinä tyyppi on ollut suht helppohoitoinen. Paljon se vaatii, paljon se antaa meiniki on ollut jätkän motto. Nyt tämä uusi luonteenmuutos on muuttanut minun oman ihanan pikkuvauvani lähemmäs taaperoaikaa ja sen mukana saapuvaa uhmaikää. Hieman haikea fiilis, se alkaa tajuamaan olevansa oikeasti oma yksilönsä. Siis ihan varsinaisesti.

Sitten siihen toiseen pelottavuuteen. Meillä tulee oikeasti olemaan ensivuonna kaksi uhmaikäistä. Voi jeesus sentään. Yksikin on jo ihan tarpeeksi. Uhmaikä on pahimmillaan 1-4 ikävuoden aikana. Meillä siis tullaan uhmaamaan tuplana vielä kaksi pitkää vuotta. Innolla odotan jo" tahdon rusinan"-huutoa, tuplana. Mä itse pestyn zennaamaan itseni jonnekkin kaukaiseen maahan hiljaisuuteen. Mutta mites naapurit, kaupan kassat, muut viattomat sivulliset? Mites ne? Maanantaina Mairekin esitti ensimmäisen kerran julkisen raivokohtauksen. Pitkään ollaan taidettu sellaisilta säästyä, thank god! Piru niitä lasten pikkukärryjä, miksi ne pitää parkkeerata siihen ihan kaupan porttien viereen niin että jokainen pikku uhmaaja ne siinä näkee ja jokaisen on niitä päästävä työntämään? Puhumattakaan niistä kassalle parkkeeratuista karkkipatukoista!

Joulu - part one

Voi herranen aika! Tämä kopsahti postilaatikkoon tänään. Kuinka muistankaan miten viimeisellä sivulla oleva toivomuslista täyttyi. Oli uskomattoman hankalaa laittaa toivotut lelut järjestykseen, mitä toivoisin eniten. Niin haluaisin käydä Mairen kanssa kirjasen läpi ja ympyröidä punaisella tussilla mitä lahjaksi toivotaan. Olen jouluihminen henkeen ja vereen, ollut aina. Mies ei ymmärrä. Se väittää että aloitan joulun toohottamisen jo heinäkuussa. No en nyt sentään ihan, mutta melkein. 

Ensimmäiset muistoni joulusta liittyvät isovanhempiini ja heidän luona vietettyihin koko suvun jouluihin. Siellä oli isovanhemmat, vanhemmat, siskot, enot, tädit. Melkein koko isänpuolen suku. Kuinka hienoa se olikaan odottaa mitä se pukki sitten toikaan ja pikkupikkulapsena olikin iloinen siitä mitä sai. Sitten se muuttui hieman siihen suuntaan että saattoikin jo pettyä jos sitä kaikista eniten toivottua lahjaa ei pukkinsäkistä löytynytkään. Ja harmitti jos naapurin Siiri olikin saanut hienomman BabyBjörnin kuin mitä itse. Teinikapinavuosina joulu oli ahdistava juhla jolloin koko sukua piti sietää. Omat muistikuvani teinivuosista ovat jokseenkin hatara, ehkä joskus voin puida aihetta lisää. Kun ikää tuli tarpeeksi tajusin kuinka hyvät bileet siloin onkaan. Ensin mätätään perheen kesken mahat kukkuralle hyvää ruokaa. Tuhotaan pari tonkallista viiniä siinä ohessa. Availlaan lahjoja ja lähdetään dokaamaan. Sama juttu uudestaan jokaisena joulunpyhänä ja hauskaa oli. 

Nyt joulu on saanut aivan uudenlaisen merkityksen, nyt kun on omia lapsia. Maire ei vielä viime joulua hiffannut, enkä usko että tätäkään joulua varsinaisesti osaa odottaa. Väinämöisestä puhumattakaan. Mutta se kun perheessä on joku jolla on vielä hauskempaa ja kuin itsellä. Ja joku on vielä iloisempi saamistaa lahjoista kuin itse on. Ja se joku on oma lapsi jonka ilosta nauttii itsekkin täysin sydämmin on joulu saanut jälleen lisäpotkua hohtavuuteensa.

Kun ei vaan onnistu

Päivän paino: 72,4kg

Meinasin jo jättää koko vaa'an väliin. Tiesin tuloksen jo etukäteen. Viimeviikkoon mahtui yksi spinning, yksi synttärikakku, ryyppäjäiset, ihan liian monta repsahdusta ja kaiken kukkuraksi flunssa. Flunssa verottaa vielä tätäkin viikkoa joten ensi viikoksi ei kauhean paljon parempaa tulosta voi odottaa. Varsinkin kun tähänkin viikkoon kuuluu synttäritarjoilut...

Nyt on tosi paska fiilis ja tuntuu ettei tästä oikeasti tule yhtään mitään. Tiedän että flunssan jälkeen olen taas ihan rapakunnossa ja juokseminen tuottaa tuskaa. Haluaisin vain luovuttaa. Nyt pitäisi ottaa itseään vain niskasta kiinni mutta tuntuu että sekin olisi täysin turhaa. Kiloja tulee näköjään vain lisää vaikka olen niin kovin yrittänyt. Olenko ikuinen herkkuperse?? Nice...

Täydellinen päivä, vai onko

Aamu alkoi Väinämöisen heräilyääniin heräten varsin pirteänä ja intoa huhkuen, satoihan yöllä ensilumi. Into laantui nopeasti kun V olikin sitä mieltä että olisi sittenkin voinut hetkisen vielä nukkua, mutta ei sitten kuitenkaan. Siihenhän sitten heräsi Mairekin, joka hyvin huolestuneena tuijotti ikkunasta ulos. Siellä oli jotakin joka ei sinne kuulu, lunta. Ehkä jossain takaraivossa kolkutti että sellaista on siellä ennekin ollut, mutta miksinyt ja mitä se on.

Aamupalaksi ei tippunut jääkaapista löytynyttä rahkaa, mutta hyvä paahtis oli ihan ok. Siitä lähdettiinkin sitten muidem pakkolisten amujuttujen jälkeen nauttimaan siitä valkoisesta. Kun vaatteet oli huudon raikaessa saatu puettua lähdimme nastarenkaisella autolla Pappan luo. Asuu siellä Mammakin, mutta sekin on pappa. Matkalla naureskelttin urpoille mersumiehille ojan pohjalla ja ylämäessä liukastelevalle hinausautolle.

Pappan luona päästiinkin sitten sen valkoisen kimppuun. Maire tupsutteli ihmeissään lunta ja paineli sitten normaaleihin pihaleikkeihinsä. Väinämöinen taas virnuili minkä kerkesi. Sitten mutsi lättäsi sen istumaan lumihankeen. "Tästä tulee tosi kiva kuva".

Siitä se sitten kupsahti selälleen ja hupsista keikkaa sehän kääntyikin mahalleen... Turvalleen lumihankeen. 

Keinumisellekkin se alkaa pikkuhiljaa syttyä, kunhan se Sisko kun antaa vauhtia.

Sisätiloihin siirryttyämme, suuren surun murtamana. Onnistuin törkkäämään Väinämöistä silmän alle kynnelläni. Verinen naarmu. Kahvi oli loppu. Nenä vuosi, Väinämöisen. 

Toppavaatehelvetti kohdattiin urheasti, jälleen huudon säestämänä. Väinämöinen taisi olla pikkuisen väsy kun nukahti huutaen turvakaukaloonsa. Maire löi vielä nenänsä autoon kiivetessään ja huusi sitä koko kotimatkan.  Matkalle sattu vielä mäkeen juuttunut rekka jonka peruuttelua seurailtiin tovi. Ja samalla testattiin ABS-jarrujen toimivuus Sysleristäkin. Tuli vähän yllättäen se rekkä siihen eteen. Toimi ne, kiva.

Illaksi luvassa speciaaal, tää mutsi lähtee viettämään kosteita synttäreitä ekaan kertaan pariin vuoteen. Suunnitelma täysin epäselvä, mutta niinhän se ennenkin oli tässä vaiheessa perjantaita. 

Salainen arkku raottuu

Kun kaikkien muiden lapset jo osasivat kertoa ummet ja lammet, meidän Mairuliinimme salainen arkku pysyi visusti kiinni. Juttua kyllä riitti, mutta kukaan ei siitä mitään selkoa saanut. Sitten se sanoi kakka, mutta siihen se taas jymähti. Meni pitkään ennen kuin saimme lisää sanavarastoa. Äiti, tuo jokaiseen asiayhteyteen sopiva taikasana. Sillä voi käskeä, pyytää, anoa ja toivoa. Se auttaa jokaisessa ongelmassa ja se on ratkaisu kaikkeen.

Sanastoon liittyi myös EI. Tämä sana sopii myös lähes jokaiseen uhamikäisen elämäntilanteeseen. Lukuunottamatta sitä yhtä maagista kysymystä.

-Vaihdetaanko vaippa?

-Ei.

-Ei vai, jos kuitenkin?

-Ei.

-No pestäiskö edes kädet?

-Ei.

-Voitaisko mennä sitten syömään?

-Ei.

-Saako äiti pusun?

-Ei.

-Saako veli pusun?

-EIIII!

-Syödäänkö karkkia?

-JOO!

Nyt se keksii sanoja ihan hirveää vauhtia. Ei mene aina ihan nappiin mutta sitten vain harjoitellaan. Kun paa muuttui pappaksi sitä toistettiin varmasti sata kertaa että varmasti kaikki kuuli että se meni oikein ja että se varmasti pysyy mielessä. Hui kauhistus, kohta se kai sitten alkaa muodostamaan lauseita. Ja me kun ollaan jo asennoiduttu siihen että se mölöttää omiaan ja näyttää mitä tahtoo. Niin se tuntuu aina menevän. Kun johonkin   sopeutuu, se oppiikin viikon päästä korvaavan taidon. 

Suklaa cupcake

Saanen esitellä, ensimmäiseni

Ohje oli täältä ja omaan makuuni se oli turhan makea. Kämmäsin ensimmäisen pellillisen kun täytin muffinssityylisesti kupin puolilleen. Taikina ei kohonnutkaan ja kaikki kuppikakkuset jäivät vajaiksi. Ihmettelinkin kun taikinaa jäi niin reilusti yli. No tein perään toisen satsin kiukuspäissäni ja ne onnistuivat jo huomattavasti paremmin.

Näitä oli kiva nakerrella ja varmasti teenkin näitä lisää ja varmasti panostan koristeluihinkin enemmän kuin heitän pari nonparellia päälle. Ja tuon kuorrutteen pursotusjälki on kyllä niin paljon anteeksi antavampaa kuin kermavaahdon.

Ostin samalla reissulla kun hain muffinssipellin Anttilasta ostin siinä niin nätisti tyrkyllä olleen mielenkiintoisen pursotus-setin, Crafty Cook (NetAnttilasta ei löytynyt niin piti heittää eka vastaantullut linkki). Susi mikä susi, ainakin kaksi ruususuutinta. Suuttimiksi niitä pitääkin kutsua. Liitin on susi ja pursotinpussi repesi ennen kuin ehdin edes pesemään sitä. Edeltävissä kuvissa olevat pursotukset eivät ole kyseisesten suuttimien jälkeä ;)

Cupcakes

Edellisen postauksen jälkeen onkin hyvä suunnitella leivontajuttuja, not....
Olen ollut kiinnostunut cupcake- leivoksista, kotimaisemmin kuppikakuista, mutta se on lähinnä jäänyt ajatusasteelle. Perus muffinseja on tullut joskus leivottua, mutta ne nyt on vaan niitä perus mustikkamuffinseja kun piti saada mustikat pakkasesta käyttöön. Kuppikakkujen pursotukset ovat yleensä todella kauniita ja koristelumahdollisuuksia on ziljardeja. Jos näitä tekee paljon, voi niillä tarjoilussa korvata jopa sen itse täytekakun. Itse näin alkuun olen kiinnostunut hyvin perusjutuista.

Tähän cupcake-maailmaan voi hukkua.

täältä

täältä

täältä

täältä

Kiitos ja hei, lopetan ennen kuin painan 100kg...

Miksei mitään tapahdu??

Päivän paino: 71,00kg

Muutamana päivänä tuli viimeviikolla syötyä vähän huolimattomammin mutta pysyin ainakin puolet päivistä suht hyvin ruodussa. Kävin kahdessa spinningissä ja kerran juoksulenkillä, ja silti vaaka on samoissa lukemissa kuin viimeviikolla. Mitä mä teen niin väärin? Olenhan mä jo paljon tottumuksiani muuttanut. Masentavaa, mutta luovuttaa en aio. Tämä uudenlainen elämäntyyli on ihan mukavaa :)

Meidän unikoulu

Koska meidän unikoulumme alkaa olemaan pikkuhiljaa valmista kauraa kun Väinämöinen herää enää kerran yössä viiden - kuuden maissa syömään pullollisen maitoa ja jatkaa uniaan sen jälkeen. Okei ei jokainen yö mene täydellisesti, mutta annetaan se pikkumiehelle anteeksi. Onhan hän vasta kuitenkin 8,5kk.

Lähtötilanne tämän yksilön kanssa oli hankala. Se nukahti vain tissille josta se siirrettiin omaan pinnasänkyynsä nukkumaan. Sieltä se heräsi 30minuutin tai maksimissan kahden tunnin päästä, alkuun varmasti nälkään. Myöhemmin luultavasti tissin kaipuuseen. Tästä seurasi se että väsynyt äiti otti kersan viereensä "nukkumaan", jossa se ei oikeasti nukkunut vaan lussutti tissiä puolinukuksissa ja heräsi joka kerta kun tissi karkasi liian kauas. Kun puolivuotta narahti täyteen aloitettiin tassuttelun kaltainen, hieman omiin tarpeisiimme sovellettu unikoulun pointit.

1. Tarkkojen iltarutiinien jälkeen kersa pinnasänkyyn ja tuttipullosta maitoa. Jos ei kelpaa olkoot ilman. Jos menee huutamiseksi niin pidetään kättä selän päällä estäen pahimman riuhtomisen, ja silitellään toisella kevyesti ja rauhallisesti selästä/niskasta. Ihme ja kumma se kyllä nukahtaa. Meillä pahimmillaan taisi mennä tunti. Ja tässä taitaa tulla se nopein edistys. Eli huutamisen aika lyhenee nopeasti vaikka kersa saattaakin edelleen heräillä useasti.

2. Sitten asetetaan tavoite josta EI JOUSTETA. Se saa seuraavan ateriansa kun tavoite ollaan saavutettu. Me karsittiin yksi "syöttö" kerrallaan. Eli aluksi riitti kun se nukkui edes sinne 12, sitten 02, sitten 04 jne... Meillä meni ehkä viikko/syöttö ja takapakkia tuli ja tulee... Jos kersa heräsi huutamaan 11.30 niin tein niin että maito tippui vasta kun oltiin rauhoituttu ja päästy tavoitteen yli, huutamalla ei maitoa tipu.

3. Jos huuto muuttui paniikinomaiseksi, kersa tietysti otettiin syliin. Ihan alkuun sai ottaa useammin syliin, nykyään nukahtaa max. 5min. silittelyyn. Syliin ei ole otettu enää varmaan puoleentoista kuukauteen.

4. Muu perhe meillä ei ole häiriintynyt huutamisesta, huusihan se jo ennen unikouluakin. Pahemminkin jopa. Mies ei ole ensimmäisen kotona vietetyn yön jälkeen herännyt kertaakaan Väinämöisen ääniin. Mutta jos teidän tapauksessanne mies tai muut lapset häiriintyvät, voisivatko "ne muut" lähteä esim. minilomalle. Tai nukkua toisessa päässä taloa :D Loppujen lopuksi, kaikkien mielenterveys tässä nukkumisessa on kyseessä.

Ylöspäin

Ja niin saamme heittää hyvästit turvalliselle lattiatasolle. Enää ei ole turvassa kaapit, laatikot tai kallo. Digiboxista ja dvd-soittimesta puhumattakaan. Hampaita sillä ei onneksi vielä(kään) ole.

Vain hetki kuvan ottamisesta, se seisoi ihan kunnolla.

Ruoasta en luovu!

Rakastan syömistä, se hankaloittaa suuresti laihdutus projektiani. Ruokailutapani eivät ole mitkään parhaat mahdolliset. Syon usein ja paljon. Kun lapset syövät, syön minäkin. Ja kun lapset menevät nukkumaan syön niitä asioita mitä en voi syödä lasten nähden. Eli herkkuja tai toasteja tai tortilloja tai tai tai... Kerma ja voi kuuluvat jääkaappimme perustarpeisiin. Kun päätin että nyt loppuu ylenpalttinen lihoaminen ensimmäisenä sanoinkin että "ruoasta en luovu"! No miten sitten kävikään...

Kun aloitin liikkumaan, painonnousuni pysähtyi mutta ei lähtenyt tippumaan. Sekös onkin turhauttavaa, rehkin ja rehkin mutta tuloksia ei synny. Aluksi yritin terveellistää ruokavaliotani. Nykyään jääkaapistamme löytyy myös aina salaattia. Puolet lautasestani on nykyään hyvin useasti salaattia, salaatinkastikkeella hyöstettynä kylläkin. Ja jos jaksaa viipaloida, ei tällainen kiireine perheenäiti bloggaamiselta ja kakunvalmistukselta aina ehdi. Annoskokoni on silti liian suuri ja santsaankin vielä turhan helposti. Tähän olen yrittänyt puuttua hellävaroen. Pikkuhiljaa pienentämällä, niin että nälkä kuitenkin lähtee.

Mutta sitten, Mies ainaa pasaa minulle että "kun kuluttaa enemmän kuin syö, laihtuu". Matematiikkaa rakstavana ihmisenä olisikin aivan ihanaa laskea tarkat määrät siitä mitä syön ja kuinka paljon kulutan. Mutta mitä minä sitten lasken? Kaloreitako? Rasvaa, hiilihydraatteja, mitä?? Ja kuinka paljon mikäkin kuluttaa? Olen harkinnut jonkinlaisen kaloripäiväkirjan pitämistä. Koen sen vaan hieman ahdistavan hankalaksi. Pitäisi punnita ja laskea aina kaikki syömiset. Meneekö ruokailusta silloin kaikki ilo ja nautinto?!

Tämän päivän ruokailuun tähän mennessä kuuluu.

Aamupala:
Appelsiinimehua, tölkistä. Ei mitään käryä kuinka paljon.
1 vaalea paahtoleipä jonka päällä salaatinlehti, 2siivua juustoa, yksi keittokinkku.
1/2 Koko-kupillista mansikkajogurttia höystettynä aamupalamyslillä.

Lounas:
1 peruna. Joka meni rikki kun sitä kattilasta saalistin, eli oikeastaan 4/5peruna.
2 mamman valmistamaa "lihapullaa". Voissa paistettuja, kermaa taikinassa, ällölihottavaa mutta NIIN TÖRKEÄN HYVÄÄ.
Kauhallinen ruskeaa kastiketta, taas voihin tehtyä.
Vettä ja kuppi kahvia, sokerilla ja maidolla tietty.

Kuulostaapa kamalalta, mutta oikeasti mistä mä muka voin tietää itsevalmistetun ruuan kalori/rasva/tms. määrän?? En mä kyllä rupea laskemaan jokaista lisättyä puolikasta teelusikallista sokeria, en varmasti!!

Lukijoita, onko heitä?

Pitkälti kirjoitan tätä blogia omaksi ilokseni, mutta aina se lämmittäisi sydäntä jos tietäisi edes jonkun olevan vähänkään kiinnostunut. Eli kommentit ovat enemmän kuin toivottuja jos jollakulla vähänkään on mielestään sanottavaa.

Toivoisin myös ajatuksianne siitä mihin suuntaan blogia kannattaisi kehittää? Itselläni on paljon ajatuksia, mutta kaikkea ei nyt tännekkään voi tunkea. Millaisia juttuja haluaisitte lukea?

Sana on vapaa, antakaa tulla!!

Fiiliksiä ja tarjoiluja

Mairen synttäreitä siis juhlittiin eilen ja tältä ne näyttivät ja maistuivat...

Vaalea katkarapukalavoileipäkakku sekä tumma kinkkuvoileipäkakku

Katkaraputäytettä vähän moitittiin mauttomaksi, eli sen resepti saattaa kaivat vielä hieman hiomista. Kenties osan maustamattomastatuorejuustosta voisi korvata katkaraputuorejuustolla?? Resepti oli kahdesta löytämästäni ohjeesta muokattu versio.

3 liivatetta

170 g katkarapuja

1/2 punainen paprika

2 dl kuohukermaa

100 g maustamatonta tuorejuustoa

0,25 dl sitruunamehu

1 rkl sweet chili kastiketta

0,25 tl tabascoa

1 valkosipulinkynsi

Kinkkutäyte oli kinuskikissan kinkkukeikauskakun täyte. Tein täytteen puolikkaana. Itse huomasin että siihen pitää laittaa yksi liivate lisää jotta se on paremmin leikattavissa pallomaisessa muodossa, eli kahden sijaan kolme. Pallomaisen voileipäkakun valmistus ohje löytyy myös samaiselta sivustolta, samoin kuin tomaattiruusun ohjeet.

Pingukakku on suora plagiaatti täältä, täytteenä oli mansikka sekä suklaamoussea. Pursotukset vaativat edelleen harjoitusta.

Coctailpiirakoita löytyy meidän pöydästämme aina, tällä kertaa näin toteutettuina.

Odotin pahempaa

Päivän paino: 71,00kg

Olen yllättynyt että sehän on jopa vähemmän kuin viimeviikolla. Syy seuraavassa bloggauksessa. Meinasin skipata koko punnituksen, menihän viimeviikko totaalisesti penkin alle jos laihdutusta ajatellaan. Siispä täksi viikoksi minulla on yhden sijaan varattu kaksi spinning-tuntia.

Spinning on osoittautunut ihan mukavaksi, välillä se on maistuu vähän puulle, mutta kun tunti jatkuu ja huomaa että kaikesta huolimatta siellä jaksaa kuitenkin vääntää puukin alkaa maistumaan paremmalta. Jaksan jo huomattavasti paremmin ja olen oppinut miten vastusta käytetään järkevästi. Olen oppinut kuuntelemaan ohjaajan ohjeita paremmin ja ymmärrän nyt mitä on tulossa. Joten en vedä puuduttavaan ylämäkeen heti hirveää vastusta, vaan aloitan selvästi kevyemmästä. Odotan jo innolla että pääsen tänäänkin illemmalla taas haastamaan itseni! Tunnit vaan ovat tupaten täynnä, syksy lienee syynä, ja paikan saanti on välillä haastavaa. Minä kun en voi varmaksi sanoa onko minulla viikon päästä lapsenvahtia juuri silloin, mutta vapaat paikat menevät tunneissa. Mäihällä voi saada peruutuspaikkoja myöhemminkin.

Lenkilläkin jaksan jo kolmisen kertaa paremmin ja osan juoksupätkistä pystyn jo nauttimaankin juoksemisesta. Ilman että olen hengästynyt kuoliaaksi tai että polvet huutavat hoosiannaa. Välillä pystyn jopa katselemaan maisemia. Herra Puudelikin on alkanut jaksamaan jo huomattavasti paremmin, eikä ole enää perässä vedettä vanhus. Miss Poo taas sen sijaan on kiukkuinen kun ei vielä pentulootastaan pidemmille lenkeille pääse.

Luin juuri toisesta blogista kuinka vasta kunnon kehittyttyä oikealle tasolleen painokin alkaa putoamaan. Sitä odotellessa. Elämäntapamuutos on täälläkin muodostumassa. Lenkkeily on nykyään jo arkipäivää, vaikkei jokapäiväistä kuitenkaan. Ryhmäliikuntamaailmakaan ei enää ole niin pelottava. Ja mikä parasta, nyt minulla on muukin harrastus kuin puudeleiden puunaus. Jokin muu juttu jolloin saan olla vain minä, ilman lapsia.

Maailman paras!

Kaksi vuotta sitten syntyi pikkuruinen tyttövauva, josta on kasvanut varsin veikeä leikki-ikäinen. Se osaa olla raivostuttava, mutta se osaa olla maailman suloisin. Se juoksee ympäri kämppää vailla päämäärää tai se istuu hiljaa katsellen telkkarista kaata (salkkarit).

Se ei varsinaisesti puhu, mutta kommunikoi selvästi. Osaa se kuitenkin muutamia sanojakin kuten äiti, piiga (pingu), EI, kakka, vei (veli), paa (pappa), maa (mamma) sekä ei'o. Jos sanaa ei löydy, se keksiin keinon ilmaista itseään muulla keinoin.

Sen lempileikkeihin kuuluu palloilut ja veljen kanssa suoritetut tutkimusmatkat. Duplot ja muut rakennuspalikat ovat myös suuressa suosiossa. Kirjat ovat viimeaikoina olleet hieman laskussa. Kuitenkin sen rakkain lelu isin linnanmäeltä ostama uninalle.

Se uhmaa mielellään syömisestä ja pukemisesta. Eikä nukkumaankaan aina mielellään mennä. Se on kovin omatoiminen ja vanhempien sekaantuminen on yleensä varsin pahasta.

Se on hieman ujo, ja tarkkaileekin uusia ihmisiä mielellään hetken ennen kuin uskaltautuu tekemään tuttavuutta. Ihmisistä kuitenkin eniten se rakastaa äidin ja isin lisäksi veljeä ja paata ja maata. Aina lähtiessä ja uudestaan tavattaessa se vaatii pusut ja halit, myös päikkärit lasketaan poistumiseksi.

Kaiken kaikkiaan se on maailman paras Maire!

Äitin tyttö

Se söi keitosta vain liemen <3

Aamupäivän kuulumiset

Tällä hetkellä aamupäivämme kuluvat jokseenkin näin.

8.00-8.30 Heräillään. Minä ja Väinämöinen saatamme viettää hetken sängyssä kuherrellen kun Maire katselee piirrettyjä.

9.00 Vaipat on vaihdettu ja vaatteet on ehkä saatu taistelun kautta päälle. Maire kun on tällä hetkellä sitä mieltä että kyllä hän osaa itse! Sukka menee puoleenväliin tai jää kiinni harottavaan varpaaseen. Housut nousevat puoleentankoon ja paidasta ei kuitenkaan löydy hihoja. Vasta suuren pettymyksen jälkeen mutsin apu kelpaa. Sitten on aika aamupalan. Molemmat huutavat kuorossa kun mutsi on liian hidas. Aamupalaksi on yleensä leipää, mysliä ja jogurttia. V vetelee hedelmäsoseen.

9.30 Kun aamupala on syöty siirrytään inhimillisöitymään. Väinämöinen touhuaa omiaan ja mutsi kampaa oman sekä Mairen turpavärkit.

10.00 Punnitaan puudelin pentuja kersojen kovalla avustuksella. Maire tuo välineistön sekä asiantuntevana komentaa karkuun möngertäviä pentuja. TaaTaaTaa!! Kai se tarkoittaa "ei saa"..?

10.30-11.30 Valinnaisesti joko puistoillaan, jos ulkona on vähänkään kuiva keli. Mä en missään pihalla seiso vesisateessa, vaikka se kuinka hauskaa olisikin Mairen mielestä! Tai sitten siivotaan tai muuten vaan hengaillaan sisällä, eli siivotaan...

11.30 Aloitetaan ahdistuminen lounaasta. Jos tuuri käy, jääkaapista löytyy eilispäiväisiä tähteitä. Jos on paska mäihä, sieltä löytyy jotain todella nopeasti valmistuvaa. Jos käy oikein paska mäihä, kaivetaan kaapista pilttipurkki. Joka sitten raahataan puudelille kahden lusikallisen jälkeen.

12.15 Vielä hetken touhuamista, ja otetaan uusi erä vaatetuksen ja vaipanvaihdon suhteen.

12.30 Väinämöinen tuupitaan eteisessä nukahtamaan kärryihinsä, jotka siirretään ulos. Maire viedään omaan sänkyynsä ja pussalllaan kaikki pehmot läpi jonka jälkeen voi jäädä nukkumaan. Tai sitten vaan touhuamaan omiaan hissukseen.

Huoh! Ja sitten on hetki aikaa itselle, kunnes itkuhälytin särähtää ja V täytyy käydä tuuppimassa uudestaan uneen.

Helppoa

Jokainen mutsi jossain välissä miettii kuinka paljon paremmin se toinen mutsi jonkin homman hoitaa. Kuinka paljon nopeammin se vaihtaa vaipan, kuinka se tekee ruuat alusta asti itse tai saa kaupunkikahvit näyttämään uskomattoman helpolta.

Sekä Maire että Väinämöinen ovat olleet pikkuvauvoina haastavia huutajia eli julkisille paikoille ei niin hirveästi ole ollut asiaa. Muistan yhdenkin kerran kun V oli muutaman viikon ikäinen yritimme mennä ravintolaan syömään, koko perhe. Herra oli juuri nukahtanut ja ajatus oli että ehditään syömään sinä aikana. No sehän heräsi jo ennen kuin päästiin salaattipöytään. Söi ja aloitti huutamisen. Maire veti herneen nenäänsä kun häntä ei olisi saanut auttaa ja yhtyi veljensä huutoon. Sori vaan naapuripöytäläiset.

No nyt olemme pikkuhiljaa päässeet yli tuosta huudan huutamisen ilosta vaiheesta ja voimme ajoittain käydä jopa kahvittelemassa. Saanko minäkin sen nyt näyttämään helpolta vaikka stressitaso huiteleekin tuhannessa 75% ajasta?

Paikkavalinta on aika oleellinen. Leikkipaikka on must! Mitä vaikeampi sieltä on karata sen parempi. Ja mitä vähemmän muita lapsia häiritsemässä aina vaan parempi.

Sitten pitää selvitä pöytään asti tarjottimen ja tuplakärryjen kanssa. Muistetaan toki kolmipyöräisten yhdenkäden ohjausominaisuudet. Yksinhän kersoja ei voi pöytään jättää. Hyppivät joko pois syöttötuoleista tai kiljuvat kärryissä. Ei hyvä.

Sitten yritämme lämmittää lounasmössön koska kahviloden tarjonta 8kuiselle on aika olematon. Tässä vaiheessa jompikumpi varmasti huutaa. Eli luultavasti se kumpi on jätetty kärryihinsä kiinni ettei se vaan karkaa sillä välin. Plussaa kahvilalle jos lämmittävät ruuan kassalla.

Nyt ollaan jo voiton puolella. Nyt suurin problem on se että muistaa kuka syö ja mitä. Ei pikku karjalanpaistia kaksi vuotiaalle, eikä paniinia 8kuiselle. Ensin vanhempi kersa tyytyväiseksi jonka jälkeen sen voi vapauttaa leikkipaikkaan. Sitten voi keskittyä pienempään yksilöön ja siihen omaan kahvitteluun ja mahdollisesti vähän saamaan murua myös oman rinnan alle. Tämä on se vaihe jota ne muut mutsit katsovat kadehtien. Istun rauhallisesti syöttäen Väinämöistä ja siemailen kahviani.

Ei taas..

Päivän paino: 71,4kg

Syykin on kyllä aika selvä, ei se paino varmaan paljoa putoa jos ei ehdi liikkumaan ja vetelee puolipussia sipsejä ja vähän jätskiä päälle.

Pipistää

The Korvatulehdus on rantautunut ensimmäistä kertaa ikinä talouteemme. Maire ei ole toistaiseksi sairastanut kertaakaan, poskihapaiden aiheuttamaa kuumetta lukuunottamatta. Eikä Väinämöinenkään liiemmin pientä köhää lukuunottamatta ole sairastanut.

Sunnuntai iltana tuntui poikanen vähän lämpimältä mutta laitoin toisen vain nukkumaan ja ajattelin hourivani. Maanantaina oli aamusta vastassa kiukkuinen pikkumies ja kuumemittari näytti 38,7... Ei muuta vikaa, nukkuukin se ihan loistavasti. Panadolia nassuun ja sillä mennään. Jos se vaikka sitten tekisi ekan hampaansa.

Kuumeen jatkuessa nyt kolmatta päivää varailtiin aamulla aika lääkärille. Siellä hieman väsynyt mutta iloinen ja hymyileväinen poika oli sitä mieltä että stetoskooppi olisi ollut hurjan kiva lelu ja höpöttelevä tätikin oli ihan kiva. Vasen korva kunnossa, mutta oikeaa ei olisi sitten saanutkaan ronkkia ja sieltä se pahainen löytyi! Korvatulehdus!

Kuume on nyt laskusuunnassa mutta nukkuminen on tuskaisaa. Ratkaisuna laitoin tyypin kaikkia suosituksia vastaan kärryihinsä nukkumaan. Siellä on uni maittanut vähän paremmin ja toiveena olisikin edes jotenkuten nukuttu yö.

Pelottaa hieman, Mies kun on ollut koliikki+korvatulehduskierteinen lapsonen. Sormet ja varpaat ristissä ett tämä on vain tämä yksi kerta.

Sieneen

Joskus minullakin käy mäihä.

En syö sieniä, en voi sietää niitä. Mies syö, hullu. Ne maistuvat mielestäni märille kumisaappaille, olen tehnyt parhaani. Mutta niiden kerääminen on ihanaa. Tahtoisin jokaisen ihmisen ymmärtävän miten paljon metsissämme kasvaa ruokaa, vaikkakaan ei minulle soveltuvaa. Tahtoisin jokaisen ihmisen edes kerran tarpovan metsässä niin että katse olisi maassa ja sen antimissa, kunhan pysyvät poissa minun sieniapajiltani. Tässä siis minun näkökulmastani pieni opas sienestyksen saloihin.

Mielekkyys:

Aikoinaan kun äitini opasti pientä tyttöä sienestyksen saloihin, hän teki siitä kiinnostavaa. Sienestys ei voi olla kiinnostavaa jos ei löydä itse sieniä. Hän siis laittoi minut keräämään nappulasieniä eli Kangasrouskuja. Niitä löytää jokainen ja niin kiinnostus pysyi yllä. Siitä sitten laajennettiin muihin helposti löytyviin sieniin kuten Karvarouskuihin, Herkkutatteihin ja Suppilovahveroihin. Näitä sieniä löydän edelleen helpoiten.  Kanttarellejakin se yritti minulle opettaa, mutta edelleen olen todella huono niitä löytämään. Silmä harjaantuu tietyntyyppisiin maastoihin ja paikkoihin missä kyseiset lajikkeet elävät ja niihin suuntaa tietämättään. Kerää siis yleisiä lajeja, äläkä heti päätä sienestäväsi Tummatatteja. Ja hyvin oleellinen asia on, tiedä mitä keräät. Jonkinlainen sieniopas olisi hyvä olla matkassa mukana jos homma on täysin uutta.

Kuvassa on sieni, uskotko??

Varustus:

Mukavat vaatteet joissa on helppo liikkua. Kengät ovat hyvin oleellisessa asemassa. Monet suosivat perus kumisaappaita, mutta itse en koe niitä mielekkäiksi kun kuitenkin tarkoitus on kävellä siellä metsässä. Vedenpitävyys on oleellista. Itse harrastan myös ihan vain lenkkeilyä metsissä koirien kera olen hommannut kunnollise Goretex jalkineet. Hyvät kävellä ja pitävät vettä. Housuvalinta on myös tärkeä, olisi hyvä jos nekään eivät ihan seulana päästäisi vettä lävitseen. Itselläni on yleensä vettähyvlkivät tuulihousut, tosi sexyt. Yläosalla ei sinänsä niin hirveästi ole merkitystä. Takki, huppari, ihan mikä mukavalta tuntuu. Ja tosiaan johonkin ne sienet pitäisi myös kerätä. Tähän soveltuu erinomaisesti kori, muovikassit voit unohtaa. Ämpärikin käy, ilmavuus on oleellista.

Minne??

Periaatteessa ihan minne vain, kunhan noudatetaan jokamiehenoikeuksia eli muistetaan kotirauha.

Hyvä maasto on tietysti lajikohtainen, mutta ylesipätevää on kostea sammaleinen, sopivan aukea metsä. Eri sienilajit viihtyvät erilaisissa maastoissa ja siksi tästä on vaikea sanoa mitään yleispätevää ohjetta. Silmä harjaantuu kokemuksen myötä. Mutta älä nyt siihen metsään mene jonka reunassa seisoo joka päivä auto ;)

Hyvän näköistä maastoa, kun unohdetaan sieniä tallova puudeli.

Muut metsän pikku öttiäiset:

Eniten metsissä olen törmännyt hirvikärpäsiin. Hirveen muutaman hassun kerran, käärmeisiin en kertaakaan. Tähän saattaa vaikuttaa osittain se että liikun koirien kanssa. Ne pitävät huolen siitä että suuremmat elukat luultavasti karttavat meitä. Hirvikärpäsiltä voi koittaa välttyä huiveilla, pipoilla sun muilla härpäkkeillä. Itse en ole kokenut niitä niin hyödyllisiksi että jaksaisin vaivautua. Kuitenkin ne jostain tiensä sinne tukkaan kaivavat. Paras vekotin on tiheäpiikkinen kampa, sillä ne saa kätevästi pois ;) Muista paloitella ainakin viiteen osaan, muuten ne palaavat irvistellen.

Lähtöpisteessä

Päivän paino: 70,6kg

Huomattava boosteri, vaikka varsinaisesti edistystä ei olekaan tapahtunut. Ainakin se näyttää ensimmäistä kertaa vähemmän kuin edellis kerralla!

Sitten voikin seurata seliseli osio. Viimeviikko meni ihan harakoille liikkumisen ja syömisten osalta. En päässyt spinningiin ja joka päivä satoi vettä niin ei se lenkkeilykään ihan hirveästi napannut. Taisin käydä kaksi kertaa... Oli synttäreitä kakkuineen ja oli markkinoita lakuineen.

Jaksaminen on parantunut lenkkeilyn osalta hirveästi. Olen ottanut tavoitteeksi juosta aina yhden lyhtypylvään verran pidempään. Ja hyvin on toiminut.

Ongelmaksi on vain muodostunut kipu leikatussa polvessa sekä vastakkaisen jalan nilkassa. Se loppuu kun on juossut hetkisen mutta alkaa todella kipeästi. Toivotaan että se on vain tottumattomuutta eikä rakenteellista vikaa. Muuten niihin ei satu, polven normaalia särkyä lukuunottamatta.

Tänään koitan päästä sinne spinningiin!!!