Ilta

Joulun leipomisajatuksia

Olen ajatellut joululahjoiksi tänä vuonna Pullahiireltä varastamaani ideaa. Sukulaisilleni ei ole helppo keksiä lahjoja ja he ovat kyvin käytännöllisä ihmisiä jotka vihaavat krääsälahjoja. Joten ajattelin leipovani jotakin jälkiruokaleivonnaisia, joiden aineet annankin sitten purkissa lahjaksi. Ajatukseni harhailivat heti kuppikakkuihin. Koristelun voivat sitten jättää tekemättä tai tehdä mitä itse haluavat. Itse leivonnaisen voisin ajatella tällaisella ohjeella. Ja sitten se koristelu

täältä

täältä

täältä

täältä

Tosin voisi sen toteuttaa näinkin, on aika ällösöpö.

täältä

Kaikkea kerralla

Tällä hetkellä en oikein osaa aloittaa kirjoittamista ja kaikkea kerrottavaa onkin jäänyt rästiin.

Töihin paluu verottaa aikaa vaikka teenkin vain kolmea päivää viikossa. Vähän hakee vielä suuntaansa, varsinkin aamutoimien suorittaminen. Joka nyt sinänsä ei liity töihin, mutta sen tuomaan arjen muutokseen kylläkin. Varsinkin kun Mairen minä itse-vaihe on tällä hetkellä aivan hirvittävä.

Vaaka ei edelleenkään toimi. Tai siis toimi se hetken mutta sitten tuholainen, Väinämöisenäkin tunnettu, kohteli sitä hieman kovakouraisesti. Viimeaikoina olen repsahdellut herkkuihin aivan liikaa ja ex-anorektikon ajatukset nostavatkin päätään. Mutta ne on suht helppo tunkea takaisin maanrakoon kun ongelma on tiedossa jo valmiiksi. Spinningiin kiidän tukka putkella vähintään kerran viikossa, käy sekin jo treenistä itsessään. Mutta sille lenkkeilylle en oikein mitään korvaavaa ole löytänyt. Ehkä sitä voisi uskaltaa koitaa, pelkään vain kaatuvani tai jäätyväni hengiltä.

Kersat jatkavat suht samaan malliin. Maire on taas päätänyt olla nukkumatta päiväunia ja onkin ruvennut nukahtelemaan iltaisin mihin milloinkin. Tämä on aivan uutta ja outoa. Meidän kersat kun eivät tosiaan ole olleet mitään nukkumismaistereita. Se on kai myös ruvennut näkemään unia, tai jotain sinneppäin. Se nimittäin heräilee joskus silloin tällöin yöllä huutamaan Äitiä mutta rauhoittuu heti kun hänen huoneessaan käy sanomassa ettei ole mitään hätää. Sen sanavarasto myös lisääntyy ihan huimaa tahtia. Ehkä se kohta alkaa muodostamaan lauseita. Tai siis, sanoohan se ei taa (saa) ja veli kakka. Se myös jättää ihanasti joka aamu Isille yhden karkin joulukalenteriluukkuun, eikä syö sitä itse.

Väinämöinen on puuhastanut itselleen kolme hammasta, kaksi ylös ja yhden alas. Ei tulleet nekään sitten "oikeassa järjestyksessä" :D Se myös etenee pirun nopeasti kävellen sohvan/pöydän/tuolin reunaa pitkin. Se myös saattaa joskus päästää otteen kokonaan irtikin. Sillä on pohjaton maha, joka näyttää suodattavan hapanmaitotuotteet ihan hyvin.

Pentuja on vielä kolme kotona ja vaikka meno onkin rauhoittunut tietyllä tapaa, kyllä silti sanonta "joukossa tyhmyys tiivistyy" pitää edelleen paikkansa. Olin myös ilmoittanut Arskan, tuon vanhan kärttyisen papparaisen, ensimmäistä kertaa veteraaniluokkaan Voittaja-12 näyttelyyn. Se ei ole ollut esillä kolmeen vuoteen ja karvaakin on vasta reilun vuoden verran, mutta pokasi se silti veteraanivoittajatittelin itselleen. Se oli aivan haltioissaan kun vihdoin ja viimein oli taas sen vuoro päästä reissuun ja Inkeri jäi kotiin. Inkeri taas ei ollut ihan niin innoissaan...

Leipominen on ollut viimeaikoina niin kokeilevaa etten viitsi niitä edes tänne postailla :D Joulupöytään sain tehtäväkseni porkkanalaatikon, täydellistä reseptiä etsien siis. Joululahjoiksi olen ajatellut leipoa jotakin, mutta mitä on se vakava kymysys...

Kokonaisvaltainen katsaus...

Valmiiksi jo pelottaa

Huomenna se tapahtuu. Kun kello lyö 06.30 herää Väinämöinen ja korvike on loppu kaapista. Kukaan ei jaksanut enää kasilta lähteä sitä hakemaankaan. Silleen ihan näppärästi että huomenna pitäisi myös mennä töihin ekaa kertaa vuoteen. Mä oon ehkä vähän paniikissa. Miten mä osaan siellä enää mitään? Pitikö kuvat vaihtaa RGB:stä CMYK-muotoon ja mikä mahtoikaan olla sanomalehden resoluutio. Puhumattakaan siitä miten tehdään painonelpoisia PDF:iä. Koneetkin on ihan uusia! Katsotaan kuinka kiukkuinen minä olen koska Väinämöinen ainakin on. Say goodbye to aamumaito!

No niin...

Päivän paino: 70,4kg

Viimeviikko oli taas täynnä repsahduksia. Kotipizzaa ja sipsejä, tarvitseeko sanoa muuta. Lenkille en ehtinyt tai halunnut mennä kun lunta tuli vaakatasossa. Annoskoon pienentäminen on onnistunut hienosti ja täytynkin jo puolet vähemmällä ruokamäärällä. Santsaaminen on oikeastaan jäänyt kokonaan.

Mutta mites sitten ton lenkkeilyn kanta tälleen kun on liukasta ja syntisen kylmää. Mitäs mä sen tilalle keksisin? Ei oikein kaatuminen tai hengiltä jäätyminen nappaisi. Miten te muut? Jatkatteko juoksulenkkejä talvisin tai jos ette niin millä ne korvaatte? Pitäisi olla helpposti kotona toteutettava, kerran-kaksi viikossa onnistuva ja mielyttävä liikuntamuoto. Mitään vatsalihasliikkeitä en rupea puurtamaan...

Suklainen sitruunajuustokakku

Taas tuli käytyä Kinuskikissan reseptiviholla kun pennunhakijoille piti jotakin tarjottavaa nyhjäistä. 

Taas sama tylsä valkosuklaakoristelu kuin edellisessäkin juustokakkusessa. Enkä mä tätä nyt suklaiseksi sanoisi, kaakaoinen ennemminkin ;) Pohjan tein dominoista, en ehtinyt, jaksanut, viitsinyt tehdä brownies pohjaa... Kaiken lisäksi laitoin kakun hyytymään Miehen lonkerolaatikon päälle josta joku perhana oli mennyt juomaankin jotakin ja kakusta tuli vino...

Se on täällä - joulukuu!!

Mies ja Väinämöinen matkasivat tampereelle lätkää katsomaan ja minä ja Maire jäimme kotiin luovuttamaan pentuja sekä laittamaan kotia jouluiseksi. Pihaa ei viitsitty tuiskussa laittaa, mutta senkin aika koittaa vielä. Riisipuuroakin keiteltiin...

Nam nam

Siis vauvanruuat on niin ällöttävän näköisiä. Maku ihan ok, vaikka en mä siitä parsakaalista vieläkään tykkää...

Sori nää tyngät ja hiljaisuus, pennut lähtee viikonloppuna ;)

Kaikki on pilalla!

Vaaka ei toimi!!

Ne spinni kenkulit

Kuten eilen hehkutin marssin ostamaan itselleni ne spinning kengät. Kuten etukäteen jo arvelinkin, valikoima oli suppea. Tai siis sitä ei oikeastaan edes ollut. Ne olivat siis nämä, Asics-merkkiset kengät joihin kiinnitettiin klossit pohjaan. Malli ei jäänyt päähän ja kenkälaatikkokin jäi liikkeeseen, mutta perjantaina pääsevät testaukseen.

Hiiwiöitä

Ne alkavat jo olemaan ihan kunnon koiria. Eivät viihdy enää pentuaitauksessaan ja kiljuvat hyvin äänekkäästi päästäkseen siltä pois. Ja kun niin tapahtuu pirun terävät pienet naskalihampaat isketään aivan kaikkeen mitä tielle sattuu. Hirviöitä puudelin vaatteissa.

Lähes kaiki vapaaksi jäävä aika meneekin karvaisissa merkeissä at the moment. Joko pesen ja föönaan, konetan, ruokin, siivoan tai vahdin mitä ne yrittävät tuhota seuraavaksi. Inkeri ei haluaisi enää imettää, ymmärrän hyvin. Mulle riitti yksi nännimonni, hui hirvitys jos niitä olisi kahdeksan. Ja niistä hampaista puhumattakaan. Kovin Inkeri haluaisi leikkiä pentujen kanssa, mutta kun ne iskevät saman tien tisseihin kiinni. Luulen että kun porukka vähenee on se helpotus koko taloudellemme. No Maire jää toki varmasti kovin kaipaamaan, se on oppinut todella nätisti leikkimään pentujen kanssa.

Yksi pennunkatsojista toi hirviöille tuliaisiksi yliajetun elukan, suunnaton hitti. Siinä roikkuu koko sakki, katotaan kuinka kauan kestää. 

Raitakakku

Tällaisen huitaisin kiireessä viikonlopun pennunkatsojille. Ensimmäinen kerros ja pohja onnistuivat hyvin, sitten loppui aika. Tuli kiire pentutarkastukseen. Kauken kukkuraksi oli unohtanut ostaa valkosuklaata niin alin kerros olikin sitten maitosuklaasta, sitä kun äkkiä kaapista kaivoin... Ohje on kinuskikissalta, yllätys yllätys. Kaiken kukkuraksi, mä ihan oikeasti tarvitsen jonkun silppuroivan vekottimen. En ole yhtään tyytyväinen tuohon keksipohjaan. En saanut keksejä tarpeeksi tasaiseksi ja pohja oli hieman rapiseva.

Riemun kiljahduksia

Päivän paino: 69,8kg

Se on ihan oikeasti alle 70kg, olen ymmälläni. Viimeviikolla usko loppui kesken jo tiistaina kun kalenteri täyttyi täyttymistään ja viimeistään perjantaina löin hanskat tiskiin. Viikonloppu menikin mussutellen, ryypäten ja krapuloiden. Ja silti, kaikesta huolimatta olen sittenkin oikeutettu ostamaan se spinning kengät. Uskomatonta! Ehkä se oli se sunnuntain wc-pöntön halailu...

Tämä onkin sitten suuri kysymysmerkki. Mistä ostan ja millaiset? Kyläpahasessamme on Intersport ja Sportia, mutta kummankaan nettisivuilta en spinning kenkiä löydä. Ovatko ne niin myymäläkohtaisia etteivät laita niitä nettisivuilleen? Typerää, nyt menen ihan ummikkona kauppaan ja vihaan sitä yli kaiken. Haluan tietää mitä olen menossa ostamaan ja ottaa asoista selvää. Ilman tietoa tarjonnasta se on mahdotonta. Suunnittelin jo lähteväni Turkuun ostoksille, siellä sentään on sellaisia liikkeitä joilla on kattavat nettisivut myös spinning kenkien osalta. Shimanon kenkiä netissä kovin kehutaan ja niitä näkyykin tunneilla eniten. Taitaa siis olla ihan toimiva merkki. Sellaiset meidän ohjaajallammekin on. Ja ovathan ne ihan kivan näköisetkin, minä en rumia kenkiä suostu käyttämään olisivat sitten kuinka hyvät tahansa.

Tästä on kiva jatkaa!

Ehkä sittenkin teen jotain oikein

Päivän paino: 70,4kg

Vähemmän kuin viimeviikolla, jes! Toinen spinning jäi kuitenkin välistä kun oli pakko ehtiä kauppaan ja maanantaisen jouduin vetämään ihan puoliteholla. Flunssan jälkimainingit ja puolentoistaviikon liikkumattomuus tekee ihmeitä jaksamiselle. Lenkilläkään en jaksanut kuin hikisesti puolet siitä mitä ennen flunssaa. Ärsyttävä takapakki.

Annoskoon pienennysprojekti edistyy jotenkuten. Välillä huomaan että tulipas ihan vahingossa syötyä ihan hirvittävän paljon ja välillä on ollut niin hyvää ruokaa että olen syönyt vain syömisen ilosta. Mutta en aio itseäni syömisestä ruoskia. En aio syödä jatkuvasti rajoitetusti, irtiotot ja lipsahdukset kuuluvat mukavaan ruokailukokemukseen.

Jos vaaka näyttäisi ensiviikolla jo alle 70 niin tämä tyyppi hihkuu onnesta ja käy ostamassa itselleen klossikengät.

Isänpäivän ferrarikakku

Isänpäiväksi puuhailin tällaisen Ferrarin muotoisen kakun. Ensimmäinen muotokakkuni evör. Pohjana käytin kinuskissan levykakkupohjaa, yksi levy riitti juuri ja juuri. Kuorrutus kaulintamassaa, koristeet sokerimassaa sekä Kick-patukoita.

Täytteenä kuningatarmousse jota tein ihan liikaa... Taas...

5dl flora vispi

500g maitorahkaa

300g rainbow kuningatarmarjoja

1dl vaniljakreemijauhetta

Vispit vaahdoksi ja loput aineet sekaan. Helppoa ja hyvää ;)

Pohjan valmistuksen jälkeen piirsin leivinpaperille kaavan jonka mukaan leikkasin pohjasta kolme samankokoista palaa. Pienensin yhtä paikoin että sain auton korkeuserot tasaisemmin esille.

Tämän jälkeen kostutin pohjan maidolla (melkein unohtu) ja lisäsin täytetä sopivan kerroksen. En uskaltanut ihan hirveän paksua täytekerrosta tehdä että homma pysyy kasassa. 

Kostutus ja toinen täytekerros jonka päälle se hieman pienemmäksi muotoiltu pohjalevy. Päälle laitoin muutaman ylimääräisen pohjanpalasen muotoilemaan autoa. Kostutus...

Tämän jälkeen valmistin kreemin johon laitoin ruokalusikallisen kuningatar pilttiä mausteeksi. Tämän jälkeen laitoin kakun hetkeksi kylmään että kreemin hieman jähmettyi.

Sitten kreemin tasoitus. Tässä oivana apuna kuumalla vedellä tasaisin väliajoin puhdistettu ja lämmitetty veitsi. Kreemin epätasaisuudet paistavat pahasti läpi kaulintamassasta, mitä tasisempi kreemi, sitä tasaisempi kuorrute.

Kaulintamassa päälle ja etusiivekkeet paikoilleen.

Koristeet vielä ja se on valmis...

Riittävä vanhemmuus

Eräästä keskustelunpätkästä intoutuneena alon pohtimaan riittävää vanhemmuutta ja siihen liittyvää lasten pientä ikäeroa. Mitä itse riittävä vanhemmuus sitten pitäisi sisällään? Leikkejä, välittämistä, läsnäoloa? Oma ajatukseni lähtee toki perusasioista. Lapsilla on päällään puhtaat, ehjät (ainakin useimmiten) vaatteet. Ruokaa on saatavilla niin paljon kuin jaksaa syödä (poislukien herkut). Vaipat vaihdetaan ja hygieniasta huolehditaan. Nukkuakkin saa rauhassa ja Mutsi on mukana päivän touhuissa. Näillä asioilla on luotu hyvä pohja kaikelle muulle.  Lohdutuksille, kun potkaistaan isovarvas kynnykseen. Palikoiden kasaamiselle ja pallon heittelylle. Oikuttelevan haalarin päälle auttamiselle. Taapero kaipaa enemmän seuraa kuin vauva, tietysti. Vauvat tutkivat ja viipottavat omissa maailmoissaan välillä huomiota pyytäen, välillä apua tarviten.

Miten pieni ikäero sitten vaikuttaa tähän nk. riittävään vanhemmuuteen? Vaatetus saattaa kestää kauemmin ja  vanhempi jää helposti hoitamaan homman itse kun mutsi pukee pienempää. Apua ei välttämättä saa heti kun pyytää. Ruokaa saa, mutta siinäkin pitää odottaa vuoroaan. Mutsilla on vain kaksi kättä ja Mies on läsnä vain kahdella aterialla. Vaipanvaihtopisteellä saattaa olla ajoittain ruuhkaa ja sitäkin joutuu monesti jompikumpi odottamaan. Kylpypunkkakin on ahtaampi kun sinne lättää kaksi kersaa istumaan. Nukkuessakin toinen kersa saattaa karjua kun toinen yrittää saada unenpäästä kiinni. Mutta vaikuttaisiko pidempi ikäero näihin asioihin? Vai kävisikö niin että jompikumpi jäisi vielä enemmän huomiotta, se kun osaa jo hyvin itsekkin? En tiedä...

Entäpä vanheman jaksaminen suhteessa edellämainittuun. Toki vauvat valvottavat ja varsinkin vastasyntyneinä vaativat huomiota ja vanhemmat ovat väsyneitä. Silloin molemmat lapset tietysti kärsivät kun Mutsi on vähän väsy. Mutta en usko että vaikka ikäeroa olisi enemmän se millään lailla vaikuttaisi jaksamiseen. Ei se vanhempi lapsi, toivottavasti ainakaan, tuota niin suurta lisätaakkaa väsymyksen suhteen. Tarvitseeko siinä palikoiden kasaaisessa mutsin olla pirteimmillään? Ei mielestäni ja silti vanhemmalla lapsella on ihan yhtä kivaa. Eikä se siihen television katselemiseenkaan kuole. Joinain päivinä sitä voidaan katsella enemmän, joinain päivinä se on kokonaan kiinni. Mielestäni kaikenmaailman suosiuksen siitä kuinka kauan lapsi saisi katsoa televisiota päivässä ovat liian suppeita. Otetaanko tutkimuksissa huomioon se vaihtoehto? Mitä jos se ei katso telkkaria vaan potkiskelee leluja kun ei ole mitään tekemistä, kun Mutsi on vähän väsy.  Kumpi on lapsen kehitykselle vaarallisempaa? Ja se, että jos nuorempaa vauvaa ei olisi, leikkisikö se mutsi sittenkään vai laittaisiko silti sen telkkarin päälle kun se nyt vaan on niin helppoa? Vauva-aika on loppujen lopuksi niin lyhyt, varsinkin se haastavin aika, että tuskinpa kumpikaan lapsi siitä sen suuremmin kärsii.

Itse koen että Väinämöisen synnyttyä alku oli takkuavaa ja Maire jäikin ajoittain selkeästi taka-alalle. Pakostakin, imettäessä voi tehdä vain rajallisia asioita. Mutta sen jälkeen kun Väinämöisestä on alkanut olemaan edes vähänkään seuraa, on molempien lasten elämä ollut rikkaampaa. Jos nyt siis vertaan Mairen vauva-aikaan. Mutsi on pirteämpi kun vanhempi lapsi kiinnostaa pienempää ja koko aikaa ei tarvitse olla viihdyttämässä jompaa kumpaa. Yksinäinen lapsi/vauva kaipaa seuraa, mutta kahdesta lapsesta on jo huomattavan paljon seuraa toisilleen vaikka varsinaista kanssakäymistä ei tapahdukkaan. Mielestä minun vanhemmuuteni on enemmän kuin vain riittävää.Pienestä ikäerosta huolimatta. On päiviä jolloin mennään väin sillä riittävällä, mutta pääsääntöisesti uskon että juuri näin olemme kaikki tyytyväisempiä joka suhteessa.

Mutsi ei aina ehdi apuun

Viimeinen päivä

Tänään on vanhenpainvapaani viimeinen päivä. Huomenna alkaa arki, tai no ei nyt ihan kuitenkaan.

Kun Mairen kanssa oli sama tilanne, pistettiin vanhempainvapaan perään vielä kaksi viikkoa kesälomaa ja sitten palasin vasta töihin. Saatiin näin vietettyä Miehen kanssa koko kesäloma yhdessä vapaalla. Tämän jälkeen Maire meni mutsilleni hoitoon ja minä menin mutsin tilalle töihin, perheyritys. En nyt tiedä voiko sitä varsinaisesti hoitopaikaksi kutsua. Mentiin töihin 8.00, jätin Mairuliinin aamupuurolle mutsille ja kipitin 20metrin päähän duuniin. Puoli 12 olikin jo lounasaika jolloin mutsi oli laittanut ruokaa ja voimme kipittää veljeni kanssa sinne syömään jos siltä tuntui. Siitä se menikin jo päikkäreille n.12.30 joita se nukkuin 2,5-3,5 tuntia. Sitten melkein lähdettiinkin jo kotiin. Varsinaista hoitoaikaa hänelle siis kertyi n. 3,5h. Töissä ehtisin olemaan huimat 5kk ennen seuraavaa äitiyslomaa.

Nyt tilanne on hieman toinen. Töissä on pahin joulukiire päällä joten tulimme siihen lopputulokseen että pidän tähän nyt ainakin yhden kesälomaviikon jollen toistakin. Saavat ne siellä hoitaa joulun alta pois kun ovat rutinoituneempia kuin minä tällä hetkellä. Palailen sitten töihin kun pahin rytäkkä on ohi. Ja sittenkin vain kolmena päivänä viikossa. Maanantain ja perjantait aion olla lasten kanssa kotona. Minä, ex-lastenvihaaja, aion alkaa varsinaiseksi kotiäidiksi. Ainakin melkein. Tulimme tähän lopputulokseen koska vasta nyt kun pahin vauva-aika on ohitettu alkaa kotonakin olemaan paaaljon mukavampaa. Joku ei koko aikaa huuda ja se pienempikin tyyppi saattaa jo nauraa mun jutuille. En halua viettää niitä kaikista mukavimpia hetkiä lasteni pikkulapsiajasta töissä. Haluan jakaa niiden elämän kotona. Mutta etten nyt ihan mökkihöperöidy ja että saadaan rahat riittämään paremmin teen kolmepäiväistä viikkoa töissä. Vähän raitista ilmaa.

Lapset menevät taas mutsille hoitoon, turvallisen 20metrin päähän. Helvetti, mähän nään ne huutelemassa mutsin keittön ikkunasta samalla kun puurran ilmoituksia lehtiin. Mutsikin saa olla sitten niinä kahtena päivänä duunissa kun mä en ole. Ei tarvitse senkään mökkihöperöityä, ikuinen yksityisyrittäjä kun on...

Yksi vaihe ohitettu?

Kuten on jos selvennetty, lapsemme eivät ole olleet vauvoina kovinkaan hyviä nukkumaan. Väinämöiselle lätkäistiin unikoulu turvalle heti kun maaginen 6kk tuli täyteen. Nyt luulen, että olemme saavuttaneet halutun päämäärän. Ainakin toistaiseksi. Se ei ole herännyt neljään yöhön kertaakaan pyytämään tuttipulloa. Se menee nukkumaan 19.30 tuttipullonsa kanssa ja nukahtaa yksinään omaan sänkyynsä. Tämä on sujunut jo pitkään. Mutta sitten se on yleensä herännyt n. 05.00 syömään. Käännekohta tapahtui kun kellot ja mutsit, siirrettiin talviakaan. Kun kello näytti 04.00 ja tyyppi heräsi huutamaan ruokaa ei sitä tippunutkaan ja muutaman yön jälkeen se luovutti kokonaan. Takapakkiakin tuli parina yönä. Mutta nyt se ihan oikeasti on nukkunut monta yötä peräkanaa koko yön, 19.30-07.00 se nukkuu!

WOHOOO!!!

Nyt se ihan varmasti herää kun sanoin sille että jos samaan malliin jatkaa niin saa muuttaa siskon kanssa samaan huoneeseen...

Kaikesta huolimatta

Päivän paino: 71,00kg

Flunssa, liikkumattomuus, synttärit... Olin taas varautunut pahempaan, mutta tämä oli ihan positiivinen juttu. Liikkumaan en päässyt viimeviikolla kertaakaan kun flunssa nappasi kouriinsa. Synttäreitäkin taas vietettiin ja syntisen hyviä herkkuja leivottiin ja syötiin.

Tällä viikolla ryhtiliike ja kaksi spinningiä. Kaveri yrittää houkutella myös bodypumppiin, mutta minua kovin mietityttää niiden painojen kanssa säätäminen ja rytmi. Millä mä osaisin??

Puudelikakku ja halloween cupcaket

Tällainen kuningatarpuudeli lähti veljentytön 14v. synttäreille. Alempi on 24cm vuokaan tehty 4 munan tumma sokerikakkupohja, täytteenä mansikka ja vanilja. Ylempi on 18cm vuokaan tehty 2 munan tumma sokerikakkupohja ja yhtenä täytekerroksena mansikkaa. Kuorrutus vaahtokarkin makuisesta kaulintamassasta ja koristeet sokerimassasta.

Tein myös myöhästyneet halloween cupcaket. Itse leivos on Kinuskikissan minttusuklaamuffinssi. Kuorrutuksena on keltaiseksi ja harmaaksi värjättyä vaniljakuorrutetta, täältä. Koristeina keltaisia nomparelleja ja Kick-patukoista muotoilemiani hämiksiä ja noidanhattuja. 

Näin valmistuu hämähäkki,

ja näin noidanhattu...

Veli hukassa

Monesti jos minulla on esim. kaupungilla asioita hoidettavana enemmänkin, jätän Mairen eläkkeellä oleville vanhemmilleni päiväunille ja otan Väinämöisen kärryissä mukaan. Tänään kuitenkin minun piti leipoa kakku ja  Mies lähti aikaisin aamusta salibandy turnaukseen, joten päätin viedä Väinämöisen porukoille ja ottaa Mairen kotiin. Sen kanssa kun pystyy leipomaan, tai sen voi istuttaa katsomaan Pinguja tms. Väinämöinen lahkeessa ei kakunteko ihan välttämättä onnistu.

Suuntasimme siis lounasaikaan porukoilleni ja teimme ruokaa ja söimme niinkuin usein muulloinkin. Vaihdettiin vaipat ja aloin pukemaan Mairelle ulkovaatetta päälle. Silloin se tajusi että veljelle ei vaatteita laitettukkaan ja aloitti suunnattoman panikoimisen. Ei veljeä sinne voi jättää. Maire yritti itse kantaa Väinämöistä, se raahasi sille haalarin ja yritti pukea sitä. Kaikki tämä huutaen. Yritimme kovin selittää hänelle että veli jää tänne nukkumaan päikkärit ja haemme sen kyllä kotiin kun ollaan saatu kakku valmiiksi kotona. Silloin se yritti itse kiitää vaunuihin nukkumaan. Pitkällisen suostuttelun ja maanittelun jälkeen se suostui lähtemään mutsin kanssa himaan. Huutaen...

Se selitti koko matkan kotiin kuinka veli ei´o takapenkillä hänen vieressään. Kotona se juoksi koko kämpän läpi ja ei´o. Päikkäreiltä herättyään sama juttu, ei´o.

Kun vihdoin kakku oli valmis, tuli aika lähteä hakemaan veljeä. Se ei ole varmaan ikinä pukenut niin nopeasti ja kiltisiti. Kiivennyt autoon ja turvaistuimeensa. Koko matkan vanhemmilleni se varmisti että käännyn oikeaan suuntaan jokaisesta risteyksestä. Se juoksi sisälle normaalin viivyttelyn sijaan ja voi sitä halien ja pusujen määrää minkä veli vihdoin sai kun se vihdoin löytyi.

Vauva vinkit, part one...

Me olimme täysin hukassa silloin kun Maire alkoi ilmoitella tulostaan. Eihän meillä ollut mitään käryä siitä miten sen käärön kanssa eletään ja millainen se koko käärö oikeastaan on. Tärkeinä asioina pidimme juttuja kuten:

- Kylpypunkka. Taisi olla ensimmäisiä juttuja mitä saalisteltiin. Rahaahan meillä ei silloin ollut tätäkään vertaa mitä nyt on ja saatiin siskolta heidän vanha punkka joka seisoi tyhjänpanttina pitkään koska Mairen mielestä kylpyhuone oli KAMALA ja kylvyssä alettiin, siis siellä punkassa, käymään vasta joskus puolen vuoden tienoilla. Väinämöinen taas kylpi oikein loistavasti vessan lavuaarissa ensimmäiset kuukautensa.
- Hoitopöytä. No enhän mä selkävammaisena missään muualla voi vaippaa vaihtaa!! No joo onhan meillä tällä ollut käyttöä, mutta vain siitä syystä että paskavaipan vaihtaminen ei aina ole mitään siistiä puuhaa ja tämä on huomattavasti mukavampi siivota kun pestä koko olohuoneen matto. Eli pelkkä alusta olisi riittänt aivan loistavasti.
- Kehto. Perintökehto... Käytettiin kuukausi... Ei siitä sen enempää...
- Tutti, jos toinenkin. Ei syönyt tuttia ei. Kumpikaan. Perkele... Ei meillä tainnut olla hajua edes siitä miten sitä tuttia oikeasti pitäisi käyttää.
- Kaikenmaailman hoitoöljyt ja voiteet, poislukien sinkkivoide, ovat jääneet täysin käyttämättä. Ja niitä oli ihan jokaisessa näytepaketissa, joita posti raahasi melkein joka päivä.

Ja iltanaposteltavaksi tarjoillaan...

Chili-feta juustokierteet:
1 lehtitaikinalevy
SweetChili kastiketta
Salaattijuustokuutioita
Juustoa

Kauli lehtitaikinalevy ohuemmaksi, sivele ja ripottele täytteet päälle. Kääri rullaksi, paloittele n.1cm paksuiksi siivuiksi ja asettele rullat muffinssivuoan kolosiin. Voit laittaa ne ensin muffinssikuppeihin niin irroitus on helpompaa ;) Paista uunissa 225C, n.10-15min.

Miksi on aina se yksi?

Puudelit ovat nyt 3,5viikkoisia ja alkavat olemaan suht eläväisiä vaikkakin nukkuvat vielä suuren osan ajasta. Pentujen kyselyt ovat olleet todella vähissä ja Mies pelkääkin kaikkien kahdeksan jäävän nurkkiin pyörimään. Tuskin nyt sentään kuitenkaan, toivottavasti. Lisätietoja löytyy täältä, vink vink ;)

Mutta siis pyydän kiinnittämään huomion kahteen outoon asiaan. Aina, siis oikeasti aina, yksi pentu nukkuu lattialla. Se ei yleensä ole sama pentu vaan yksilö vaihtelee. Miksi?! Kyllä tuolla nyt näyttäisi olevan yhden pennun mentävä kolo, miksei se ole siinä? 

Sitten se toinen outo asia, tämä on aina sama pentu. Toi pedissä makaava, eturivin ensimmäinen oikeaslta. Mikä tää asento nyt oikeasti on?! Aina sama asento! Ei näytä kovin ergonomiselta, johtuiskohan siitä että se on paksuin? Eiko sen maha anna myöden muunlaista asentoa? 

Mikä näitä vaivaa? Vai onko ne vaan niin puudeleita?

Oma tahto

Luulisi että kirjoittaisin nyt Mairesta, mutta sehän olisi liian itsestäänselvä aihe. Eihän tytössä mitään muuta melkein olekkaan kuin omaa tahtoa, mutta sillä onkin uhmaikä. Vai saako sitä enää sillä nimellä kutsua, tahtoikäkö se nykyään on?

Mutta nyt puhutaankin Väinämöisestä, tuosta 8,5 kuisesta kiukkupussista. Siitä joka ihan puskista on alkanut kiukuttelemaan vaipanlaittoa vastaan, kääntyilee ja kiljuu kuin mikäkin. Se ei halua naamaansa pestävän ruokailun jälkeen eikä se kykene yhteistyöhön takapuolen pesussa. Se suuttuu jos ei saa haluamaansa lelua tai pääse juuri sillä sekunnilla syliin. Ruokakaan ei oikein enää maistu syötettynä, kun pitäisi itse. Voi huoh, nyt niitä on sitten kaksi.

Tähän asti Väinämöinen on ollut aika säyseä. Joo kyllä se huusi pikkuvauvana kuin mikäkin, paljon ja syyttä. Mutta kun kaikki tarpeet ovat olleet tyydytettyinä tyyppi on ollut suht helppohoitoinen. Paljon se vaatii, paljon se antaa meiniki on ollut jätkän motto. Nyt tämä uusi luonteenmuutos on muuttanut minun oman ihanan pikkuvauvani lähemmäs taaperoaikaa ja sen mukana saapuvaa uhmaikää. Hieman haikea fiilis, se alkaa tajuamaan olevansa oikeasti oma yksilönsä. Siis ihan varsinaisesti.

Sitten siihen toiseen pelottavuuteen. Meillä tulee oikeasti olemaan ensivuonna kaksi uhmaikäistä. Voi jeesus sentään. Yksikin on jo ihan tarpeeksi. Uhmaikä on pahimmillaan 1-4 ikävuoden aikana. Meillä siis tullaan uhmaamaan tuplana vielä kaksi pitkää vuotta. Innolla odotan jo" tahdon rusinan"-huutoa, tuplana. Mä itse pestyn zennaamaan itseni jonnekkin kaukaiseen maahan hiljaisuuteen. Mutta mites naapurit, kaupan kassat, muut viattomat sivulliset? Mites ne? Maanantaina Mairekin esitti ensimmäisen kerran julkisen raivokohtauksen. Pitkään ollaan taidettu sellaisilta säästyä, thank god! Piru niitä lasten pikkukärryjä, miksi ne pitää parkkeerata siihen ihan kaupan porttien viereen niin että jokainen pikku uhmaaja ne siinä näkee ja jokaisen on niitä päästävä työntämään? Puhumattakaan niistä kassalle parkkeeratuista karkkipatukoista!

Joulu - part one

Voi herranen aika! Tämä kopsahti postilaatikkoon tänään. Kuinka muistankaan miten viimeisellä sivulla oleva toivomuslista täyttyi. Oli uskomattoman hankalaa laittaa toivotut lelut järjestykseen, mitä toivoisin eniten. Niin haluaisin käydä Mairen kanssa kirjasen läpi ja ympyröidä punaisella tussilla mitä lahjaksi toivotaan. Olen jouluihminen henkeen ja vereen, ollut aina. Mies ei ymmärrä. Se väittää että aloitan joulun toohottamisen jo heinäkuussa. No en nyt sentään ihan, mutta melkein. 

Ensimmäiset muistoni joulusta liittyvät isovanhempiini ja heidän luona vietettyihin koko suvun jouluihin. Siellä oli isovanhemmat, vanhemmat, siskot, enot, tädit. Melkein koko isänpuolen suku. Kuinka hienoa se olikaan odottaa mitä se pukki sitten toikaan ja pikkupikkulapsena olikin iloinen siitä mitä sai. Sitten se muuttui hieman siihen suuntaan että saattoikin jo pettyä jos sitä kaikista eniten toivottua lahjaa ei pukkinsäkistä löytynytkään. Ja harmitti jos naapurin Siiri olikin saanut hienomman BabyBjörnin kuin mitä itse. Teinikapinavuosina joulu oli ahdistava juhla jolloin koko sukua piti sietää. Omat muistikuvani teinivuosista ovat jokseenkin hatara, ehkä joskus voin puida aihetta lisää. Kun ikää tuli tarpeeksi tajusin kuinka hyvät bileet siloin onkaan. Ensin mätätään perheen kesken mahat kukkuralle hyvää ruokaa. Tuhotaan pari tonkallista viiniä siinä ohessa. Availlaan lahjoja ja lähdetään dokaamaan. Sama juttu uudestaan jokaisena joulunpyhänä ja hauskaa oli. 

Nyt joulu on saanut aivan uudenlaisen merkityksen, nyt kun on omia lapsia. Maire ei vielä viime joulua hiffannut, enkä usko että tätäkään joulua varsinaisesti osaa odottaa. Väinämöisestä puhumattakaan. Mutta se kun perheessä on joku jolla on vielä hauskempaa ja kuin itsellä. Ja joku on vielä iloisempi saamistaa lahjoista kuin itse on. Ja se joku on oma lapsi jonka ilosta nauttii itsekkin täysin sydämmin on joulu saanut jälleen lisäpotkua hohtavuuteensa.

Kun ei vaan onnistu

Päivän paino: 72,4kg

Meinasin jo jättää koko vaa'an väliin. Tiesin tuloksen jo etukäteen. Viimeviikkoon mahtui yksi spinning, yksi synttärikakku, ryyppäjäiset, ihan liian monta repsahdusta ja kaiken kukkuraksi flunssa. Flunssa verottaa vielä tätäkin viikkoa joten ensi viikoksi ei kauhean paljon parempaa tulosta voi odottaa. Varsinkin kun tähänkin viikkoon kuuluu synttäritarjoilut...

Nyt on tosi paska fiilis ja tuntuu ettei tästä oikeasti tule yhtään mitään. Tiedän että flunssan jälkeen olen taas ihan rapakunnossa ja juokseminen tuottaa tuskaa. Haluaisin vain luovuttaa. Nyt pitäisi ottaa itseään vain niskasta kiinni mutta tuntuu että sekin olisi täysin turhaa. Kiloja tulee näköjään vain lisää vaikka olen niin kovin yrittänyt. Olenko ikuinen herkkuperse?? Nice...

Täydellinen päivä, vai onko

Aamu alkoi Väinämöisen heräilyääniin heräten varsin pirteänä ja intoa huhkuen, satoihan yöllä ensilumi. Into laantui nopeasti kun V olikin sitä mieltä että olisi sittenkin voinut hetkisen vielä nukkua, mutta ei sitten kuitenkaan. Siihenhän sitten heräsi Mairekin, joka hyvin huolestuneena tuijotti ikkunasta ulos. Siellä oli jotakin joka ei sinne kuulu, lunta. Ehkä jossain takaraivossa kolkutti että sellaista on siellä ennekin ollut, mutta miksinyt ja mitä se on.

Aamupalaksi ei tippunut jääkaapista löytynyttä rahkaa, mutta hyvä paahtis oli ihan ok. Siitä lähdettiinkin sitten muidem pakkolisten amujuttujen jälkeen nauttimaan siitä valkoisesta. Kun vaatteet oli huudon raikaessa saatu puettua lähdimme nastarenkaisella autolla Pappan luo. Asuu siellä Mammakin, mutta sekin on pappa. Matkalla naureskelttin urpoille mersumiehille ojan pohjalla ja ylämäessä liukastelevalle hinausautolle.

Pappan luona päästiinkin sitten sen valkoisen kimppuun. Maire tupsutteli ihmeissään lunta ja paineli sitten normaaleihin pihaleikkeihinsä. Väinämöinen taas virnuili minkä kerkesi. Sitten mutsi lättäsi sen istumaan lumihankeen. "Tästä tulee tosi kiva kuva".

Siitä se sitten kupsahti selälleen ja hupsista keikkaa sehän kääntyikin mahalleen... Turvalleen lumihankeen. 

Keinumisellekkin se alkaa pikkuhiljaa syttyä, kunhan se Sisko kun antaa vauhtia.

Sisätiloihin siirryttyämme, suuren surun murtamana. Onnistuin törkkäämään Väinämöistä silmän alle kynnelläni. Verinen naarmu. Kahvi oli loppu. Nenä vuosi, Väinämöisen. 

Toppavaatehelvetti kohdattiin urheasti, jälleen huudon säestämänä. Väinämöinen taisi olla pikkuisen väsy kun nukahti huutaen turvakaukaloonsa. Maire löi vielä nenänsä autoon kiivetessään ja huusi sitä koko kotimatkan.  Matkalle sattu vielä mäkeen juuttunut rekka jonka peruuttelua seurailtiin tovi. Ja samalla testattiin ABS-jarrujen toimivuus Sysleristäkin. Tuli vähän yllättäen se rekkä siihen eteen. Toimi ne, kiva.

Illaksi luvassa speciaaal, tää mutsi lähtee viettämään kosteita synttäreitä ekaan kertaan pariin vuoteen. Suunnitelma täysin epäselvä, mutta niinhän se ennenkin oli tässä vaiheessa perjantaita. 

Salainen arkku raottuu

Kun kaikkien muiden lapset jo osasivat kertoa ummet ja lammet, meidän Mairuliinimme salainen arkku pysyi visusti kiinni. Juttua kyllä riitti, mutta kukaan ei siitä mitään selkoa saanut. Sitten se sanoi kakka, mutta siihen se taas jymähti. Meni pitkään ennen kuin saimme lisää sanavarastoa. Äiti, tuo jokaiseen asiayhteyteen sopiva taikasana. Sillä voi käskeä, pyytää, anoa ja toivoa. Se auttaa jokaisessa ongelmassa ja se on ratkaisu kaikkeen.

Sanastoon liittyi myös EI. Tämä sana sopii myös lähes jokaiseen uhamikäisen elämäntilanteeseen. Lukuunottamatta sitä yhtä maagista kysymystä.

-Vaihdetaanko vaippa?

-Ei.

-Ei vai, jos kuitenkin?

-Ei.

-No pestäiskö edes kädet?

-Ei.

-Voitaisko mennä sitten syömään?

-Ei.

-Saako äiti pusun?

-Ei.

-Saako veli pusun?

-EIIII!

-Syödäänkö karkkia?

-JOO!

Nyt se keksii sanoja ihan hirveää vauhtia. Ei mene aina ihan nappiin mutta sitten vain harjoitellaan. Kun paa muuttui pappaksi sitä toistettiin varmasti sata kertaa että varmasti kaikki kuuli että se meni oikein ja että se varmasti pysyy mielessä. Hui kauhistus, kohta se kai sitten alkaa muodostamaan lauseita. Ja me kun ollaan jo asennoiduttu siihen että se mölöttää omiaan ja näyttää mitä tahtoo. Niin se tuntuu aina menevän. Kun johonkin   sopeutuu, se oppiikin viikon päästä korvaavan taidon. 

Suklaa cupcake

Saanen esitellä, ensimmäiseni

Ohje oli täältä ja omaan makuuni se oli turhan makea. Kämmäsin ensimmäisen pellillisen kun täytin muffinssityylisesti kupin puolilleen. Taikina ei kohonnutkaan ja kaikki kuppikakkuset jäivät vajaiksi. Ihmettelinkin kun taikinaa jäi niin reilusti yli. No tein perään toisen satsin kiukuspäissäni ja ne onnistuivat jo huomattavasti paremmin.

Näitä oli kiva nakerrella ja varmasti teenkin näitä lisää ja varmasti panostan koristeluihinkin enemmän kuin heitän pari nonparellia päälle. Ja tuon kuorrutteen pursotusjälki on kyllä niin paljon anteeksi antavampaa kuin kermavaahdon.

Ostin samalla reissulla kun hain muffinssipellin Anttilasta ostin siinä niin nätisti tyrkyllä olleen mielenkiintoisen pursotus-setin, Crafty Cook (NetAnttilasta ei löytynyt niin piti heittää eka vastaantullut linkki). Susi mikä susi, ainakin kaksi ruususuutinta. Suuttimiksi niitä pitääkin kutsua. Liitin on susi ja pursotinpussi repesi ennen kuin ehdin edes pesemään sitä. Edeltävissä kuvissa olevat pursotukset eivät ole kyseisesten suuttimien jälkeä ;)

Cupcakes

Edellisen postauksen jälkeen onkin hyvä suunnitella leivontajuttuja, not....
Olen ollut kiinnostunut cupcake- leivoksista, kotimaisemmin kuppikakuista, mutta se on lähinnä jäänyt ajatusasteelle. Perus muffinseja on tullut joskus leivottua, mutta ne nyt on vaan niitä perus mustikkamuffinseja kun piti saada mustikat pakkasesta käyttöön. Kuppikakkujen pursotukset ovat yleensä todella kauniita ja koristelumahdollisuuksia on ziljardeja. Jos näitä tekee paljon, voi niillä tarjoilussa korvata jopa sen itse täytekakun. Itse näin alkuun olen kiinnostunut hyvin perusjutuista.

Tähän cupcake-maailmaan voi hukkua.

täältä

täältä

täältä

täältä

Kiitos ja hei, lopetan ennen kuin painan 100kg...

Miksei mitään tapahdu??

Päivän paino: 71,00kg

Muutamana päivänä tuli viimeviikolla syötyä vähän huolimattomammin mutta pysyin ainakin puolet päivistä suht hyvin ruodussa. Kävin kahdessa spinningissä ja kerran juoksulenkillä, ja silti vaaka on samoissa lukemissa kuin viimeviikolla. Mitä mä teen niin väärin? Olenhan mä jo paljon tottumuksiani muuttanut. Masentavaa, mutta luovuttaa en aio. Tämä uudenlainen elämäntyyli on ihan mukavaa :)

Meidän unikoulu

Koska meidän unikoulumme alkaa olemaan pikkuhiljaa valmista kauraa kun Väinämöinen herää enää kerran yössä viiden - kuuden maissa syömään pullollisen maitoa ja jatkaa uniaan sen jälkeen. Okei ei jokainen yö mene täydellisesti, mutta annetaan se pikkumiehelle anteeksi. Onhan hän vasta kuitenkin 8,5kk.

Lähtötilanne tämän yksilön kanssa oli hankala. Se nukahti vain tissille josta se siirrettiin omaan pinnasänkyynsä nukkumaan. Sieltä se heräsi 30minuutin tai maksimissan kahden tunnin päästä, alkuun varmasti nälkään. Myöhemmin luultavasti tissin kaipuuseen. Tästä seurasi se että väsynyt äiti otti kersan viereensä "nukkumaan", jossa se ei oikeasti nukkunut vaan lussutti tissiä puolinukuksissa ja heräsi joka kerta kun tissi karkasi liian kauas. Kun puolivuotta narahti täyteen aloitettiin tassuttelun kaltainen, hieman omiin tarpeisiimme sovellettu unikoulun pointit.

1. Tarkkojen iltarutiinien jälkeen kersa pinnasänkyyn ja tuttipullosta maitoa. Jos ei kelpaa olkoot ilman. Jos menee huutamiseksi niin pidetään kättä selän päällä estäen pahimman riuhtomisen, ja silitellään toisella kevyesti ja rauhallisesti selästä/niskasta. Ihme ja kumma se kyllä nukahtaa. Meillä pahimmillaan taisi mennä tunti. Ja tässä taitaa tulla se nopein edistys. Eli huutamisen aika lyhenee nopeasti vaikka kersa saattaakin edelleen heräillä useasti.

2. Sitten asetetaan tavoite josta EI JOUSTETA. Se saa seuraavan ateriansa kun tavoite ollaan saavutettu. Me karsittiin yksi "syöttö" kerrallaan. Eli aluksi riitti kun se nukkui edes sinne 12, sitten 02, sitten 04 jne... Meillä meni ehkä viikko/syöttö ja takapakkia tuli ja tulee... Jos kersa heräsi huutamaan 11.30 niin tein niin että maito tippui vasta kun oltiin rauhoituttu ja päästy tavoitteen yli, huutamalla ei maitoa tipu.

3. Jos huuto muuttui paniikinomaiseksi, kersa tietysti otettiin syliin. Ihan alkuun sai ottaa useammin syliin, nykyään nukahtaa max. 5min. silittelyyn. Syliin ei ole otettu enää varmaan puoleentoista kuukauteen.

4. Muu perhe meillä ei ole häiriintynyt huutamisesta, huusihan se jo ennen unikouluakin. Pahemminkin jopa. Mies ei ole ensimmäisen kotona vietetyn yön jälkeen herännyt kertaakaan Väinämöisen ääniin. Mutta jos teidän tapauksessanne mies tai muut lapset häiriintyvät, voisivatko "ne muut" lähteä esim. minilomalle. Tai nukkua toisessa päässä taloa :D Loppujen lopuksi, kaikkien mielenterveys tässä nukkumisessa on kyseessä.

Ylöspäin

Ja niin saamme heittää hyvästit turvalliselle lattiatasolle. Enää ei ole turvassa kaapit, laatikot tai kallo. Digiboxista ja dvd-soittimesta puhumattakaan. Hampaita sillä ei onneksi vielä(kään) ole.

Vain hetki kuvan ottamisesta, se seisoi ihan kunnolla.

Ruoasta en luovu!

Rakastan syömistä, se hankaloittaa suuresti laihdutus projektiani. Ruokailutapani eivät ole mitkään parhaat mahdolliset. Syon usein ja paljon. Kun lapset syövät, syön minäkin. Ja kun lapset menevät nukkumaan syön niitä asioita mitä en voi syödä lasten nähden. Eli herkkuja tai toasteja tai tortilloja tai tai tai... Kerma ja voi kuuluvat jääkaappimme perustarpeisiin. Kun päätin että nyt loppuu ylenpalttinen lihoaminen ensimmäisenä sanoinkin että "ruoasta en luovu"! No miten sitten kävikään...

Kun aloitin liikkumaan, painonnousuni pysähtyi mutta ei lähtenyt tippumaan. Sekös onkin turhauttavaa, rehkin ja rehkin mutta tuloksia ei synny. Aluksi yritin terveellistää ruokavaliotani. Nykyään jääkaapistamme löytyy myös aina salaattia. Puolet lautasestani on nykyään hyvin useasti salaattia, salaatinkastikkeella hyöstettynä kylläkin. Ja jos jaksaa viipaloida, ei tällainen kiireine perheenäiti bloggaamiselta ja kakunvalmistukselta aina ehdi. Annoskokoni on silti liian suuri ja santsaankin vielä turhan helposti. Tähän olen yrittänyt puuttua hellävaroen. Pikkuhiljaa pienentämällä, niin että nälkä kuitenkin lähtee.

Mutta sitten, Mies ainaa pasaa minulle että "kun kuluttaa enemmän kuin syö, laihtuu". Matematiikkaa rakstavana ihmisenä olisikin aivan ihanaa laskea tarkat määrät siitä mitä syön ja kuinka paljon kulutan. Mutta mitä minä sitten lasken? Kaloreitako? Rasvaa, hiilihydraatteja, mitä?? Ja kuinka paljon mikäkin kuluttaa? Olen harkinnut jonkinlaisen kaloripäiväkirjan pitämistä. Koen sen vaan hieman ahdistavan hankalaksi. Pitäisi punnita ja laskea aina kaikki syömiset. Meneekö ruokailusta silloin kaikki ilo ja nautinto?!

Tämän päivän ruokailuun tähän mennessä kuuluu.

Aamupala:
Appelsiinimehua, tölkistä. Ei mitään käryä kuinka paljon.
1 vaalea paahtoleipä jonka päällä salaatinlehti, 2siivua juustoa, yksi keittokinkku.
1/2 Koko-kupillista mansikkajogurttia höystettynä aamupalamyslillä.

Lounas:
1 peruna. Joka meni rikki kun sitä kattilasta saalistin, eli oikeastaan 4/5peruna.
2 mamman valmistamaa "lihapullaa". Voissa paistettuja, kermaa taikinassa, ällölihottavaa mutta NIIN TÖRKEÄN HYVÄÄ.
Kauhallinen ruskeaa kastiketta, taas voihin tehtyä.
Vettä ja kuppi kahvia, sokerilla ja maidolla tietty.

Kuulostaapa kamalalta, mutta oikeasti mistä mä muka voin tietää itsevalmistetun ruuan kalori/rasva/tms. määrän?? En mä kyllä rupea laskemaan jokaista lisättyä puolikasta teelusikallista sokeria, en varmasti!!