Riittävä vanhemmuus

Eräästä keskustelunpätkästä intoutuneena alon pohtimaan riittävää vanhemmuutta ja siihen liittyvää lasten pientä ikäeroa. Mitä itse riittävä vanhemmuus sitten pitäisi sisällään? Leikkejä, välittämistä, läsnäoloa? Oma ajatukseni lähtee toki perusasioista. Lapsilla on päällään puhtaat, ehjät (ainakin useimmiten) vaatteet. Ruokaa on saatavilla niin paljon kuin jaksaa syödä (poislukien herkut). Vaipat vaihdetaan ja hygieniasta huolehditaan. Nukkuakkin saa rauhassa ja Mutsi on mukana päivän touhuissa. Näillä asioilla on luotu hyvä pohja kaikelle muulle.  Lohdutuksille, kun potkaistaan isovarvas kynnykseen. Palikoiden kasaamiselle ja pallon heittelylle. Oikuttelevan haalarin päälle auttamiselle. Taapero kaipaa enemmän seuraa kuin vauva, tietysti. Vauvat tutkivat ja viipottavat omissa maailmoissaan välillä huomiota pyytäen, välillä apua tarviten.

Miten pieni ikäero sitten vaikuttaa tähän nk. riittävään vanhemmuuteen? Vaatetus saattaa kestää kauemmin ja  vanhempi jää helposti hoitamaan homman itse kun mutsi pukee pienempää. Apua ei välttämättä saa heti kun pyytää. Ruokaa saa, mutta siinäkin pitää odottaa vuoroaan. Mutsilla on vain kaksi kättä ja Mies on läsnä vain kahdella aterialla. Vaipanvaihtopisteellä saattaa olla ajoittain ruuhkaa ja sitäkin joutuu monesti jompikumpi odottamaan. Kylpypunkkakin on ahtaampi kun sinne lättää kaksi kersaa istumaan. Nukkuessakin toinen kersa saattaa karjua kun toinen yrittää saada unenpäästä kiinni. Mutta vaikuttaisiko pidempi ikäero näihin asioihin? Vai kävisikö niin että jompikumpi jäisi vielä enemmän huomiotta, se kun osaa jo hyvin itsekkin? En tiedä...

Entäpä vanheman jaksaminen suhteessa edellämainittuun. Toki vauvat valvottavat ja varsinkin vastasyntyneinä vaativat huomiota ja vanhemmat ovat väsyneitä. Silloin molemmat lapset tietysti kärsivät kun Mutsi on vähän väsy. Mutta en usko että vaikka ikäeroa olisi enemmän se millään lailla vaikuttaisi jaksamiseen. Ei se vanhempi lapsi, toivottavasti ainakaan, tuota niin suurta lisätaakkaa väsymyksen suhteen. Tarvitseeko siinä palikoiden kasaaisessa mutsin olla pirteimmillään? Ei mielestäni ja silti vanhemmalla lapsella on ihan yhtä kivaa. Eikä se siihen television katselemiseenkaan kuole. Joinain päivinä sitä voidaan katsella enemmän, joinain päivinä se on kokonaan kiinni. Mielestäni kaikenmaailman suosiuksen siitä kuinka kauan lapsi saisi katsoa televisiota päivässä ovat liian suppeita. Otetaanko tutkimuksissa huomioon se vaihtoehto? Mitä jos se ei katso telkkaria vaan potkiskelee leluja kun ei ole mitään tekemistä, kun Mutsi on vähän väsy.  Kumpi on lapsen kehitykselle vaarallisempaa? Ja se, että jos nuorempaa vauvaa ei olisi, leikkisikö se mutsi sittenkään vai laittaisiko silti sen telkkarin päälle kun se nyt vaan on niin helppoa? Vauva-aika on loppujen lopuksi niin lyhyt, varsinkin se haastavin aika, että tuskinpa kumpikaan lapsi siitä sen suuremmin kärsii.

Itse koen että Väinämöisen synnyttyä alku oli takkuavaa ja Maire jäikin ajoittain selkeästi taka-alalle. Pakostakin, imettäessä voi tehdä vain rajallisia asioita. Mutta sen jälkeen kun Väinämöisestä on alkanut olemaan edes vähänkään seuraa, on molempien lasten elämä ollut rikkaampaa. Jos nyt siis vertaan Mairen vauva-aikaan. Mutsi on pirteämpi kun vanhempi lapsi kiinnostaa pienempää ja koko aikaa ei tarvitse olla viihdyttämässä jompaa kumpaa. Yksinäinen lapsi/vauva kaipaa seuraa, mutta kahdesta lapsesta on jo huomattavan paljon seuraa toisilleen vaikka varsinaista kanssakäymistä ei tapahdukkaan. Mielestä minun vanhemmuuteni on enemmän kuin vain riittävää.Pienestä ikäerosta huolimatta. On päiviä jolloin mennään väin sillä riittävällä, mutta pääsääntöisesti uskon että juuri näin olemme kaikki tyytyväisempiä joka suhteessa.

Mutsi ei aina ehdi apuun