Monesti jos minulla on esim. kaupungilla asioita hoidettavana enemmänkin, jätän Mairen eläkkeellä oleville vanhemmilleni päiväunille ja otan Väinämöisen kärryissä mukaan. Tänään kuitenkin minun piti leipoa kakku ja Mies lähti aikaisin aamusta salibandy turnaukseen, joten päätin viedä Väinämöisen porukoille ja ottaa Mairen kotiin. Sen kanssa kun pystyy leipomaan, tai sen voi istuttaa katsomaan Pinguja tms. Väinämöinen lahkeessa ei kakunteko ihan välttämättä onnistu.
Suuntasimme siis lounasaikaan porukoilleni ja teimme ruokaa ja söimme niinkuin usein muulloinkin. Vaihdettiin vaipat ja aloin pukemaan Mairelle ulkovaatetta päälle. Silloin se tajusi että veljelle ei vaatteita laitettukkaan ja aloitti suunnattoman panikoimisen. Ei veljeä sinne voi jättää. Maire yritti itse kantaa Väinämöistä, se raahasi sille haalarin ja yritti pukea sitä. Kaikki tämä huutaen. Yritimme kovin selittää hänelle että veli jää tänne nukkumaan päikkärit ja haemme sen kyllä kotiin kun ollaan saatu kakku valmiiksi kotona. Silloin se yritti itse kiitää vaunuihin nukkumaan. Pitkällisen suostuttelun ja maanittelun jälkeen se suostui lähtemään mutsin kanssa himaan. Huutaen...
Se selitti koko matkan kotiin kuinka veli ei´o takapenkillä hänen vieressään. Kotona se juoksi koko kämpän läpi ja ei´o. Päikkäreiltä herättyään sama juttu, ei´o.
Kun vihdoin kakku oli valmis, tuli aika lähteä hakemaan veljeä. Se ei ole varmaan ikinä pukenut niin nopeasti ja kiltisiti. Kiivennyt autoon ja turvaistuimeensa. Koko matkan vanhemmilleni se varmisti että käännyn oikeaan suuntaan jokaisesta risteyksestä. Se juoksi sisälle normaalin viivyttelyn sijaan ja voi sitä halien ja pusujen määrää minkä veli vihdoin sai kun se vihdoin löytyi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti