Kun kaikkien muiden lapset jo osasivat kertoa ummet ja lammet, meidän Mairuliinimme salainen arkku pysyi visusti kiinni. Juttua kyllä riitti, mutta kukaan ei siitä mitään selkoa saanut. Sitten se sanoi kakka, mutta siihen se taas jymähti. Meni pitkään ennen kuin saimme lisää sanavarastoa. Äiti, tuo jokaiseen asiayhteyteen sopiva taikasana. Sillä voi käskeä, pyytää, anoa ja toivoa. Se auttaa jokaisessa ongelmassa ja se on ratkaisu kaikkeen.
Sanastoon liittyi myös EI. Tämä sana sopii myös lähes jokaiseen uhamikäisen elämäntilanteeseen. Lukuunottamatta sitä yhtä maagista kysymystä.
-Vaihdetaanko vaippa?
-Ei.
-Ei vai, jos kuitenkin?
-Ei.
-No pestäiskö edes kädet?
-Ei.
-Voitaisko mennä sitten syömään?
-Ei.
-Saako äiti pusun?
-Ei.
-Saako veli pusun?
-EIIII!
-Syödäänkö karkkia?
-JOO!
Nyt se keksii sanoja ihan hirveää vauhtia. Ei mene aina ihan nappiin mutta sitten vain harjoitellaan. Kun paa muuttui pappaksi sitä toistettiin varmasti sata kertaa että varmasti kaikki kuuli että se meni oikein ja että se varmasti pysyy mielessä. Hui kauhistus, kohta se kai sitten alkaa muodostamaan lauseita. Ja me kun ollaan jo asennoiduttu siihen että se mölöttää omiaan ja näyttää mitä tahtoo. Niin se tuntuu aina menevän. Kun johonkin sopeutuu, se oppiikin viikon päästä korvaavan taidon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti